Geologian tutkimuskeskus

Turveluotaukset maksullisena toimeksiantona

Maatutka integroituna maastomönkijään tai moottorikelkkaan toimii tehokkaana tutkimusvälineenä turvetutkimuksissa kun mitattavana on suuret pinta-alat ja tiukat turvekerrokset. Tällaisia alueita ovat etenkin turvetuotantokentät, joilta halutaan tietoa jäljellä olevasta turvekerroksen vahvuudesta ja alla olevista pohjamaalajeista sekä mahdollisista liejukerroksista. Luotauksissa tutkadatan paikannus tehdään GNSS-paikannusmittauksena VRS-verkossa. Tarkan paikannuksen avulla saadaan samalla tietoa tuotantokentällä vallitsevista kuivatusolosuhteista ja kentän toimivuudesta. Luotauksen ja tarkan paikannuksen avulla selviää myös pohjan topografian vaihtelut eri pohjamaalajityypeillä ja arviointia kentän toimivuudesta tulevaisuudessa turpeen pinnan alentuessa voidaan arvioida. Maatutkadata katsotaan yleensä tarpeelliseksi mitata joka toiselta saralta ja tulkinta tehdään keskimäärin 40 metrin tulkintavälillä lukuun ottamatta moreenikumpareita ja muita topografialtaan voimakkaasti vaihtelevia alueita, jotka tulkitaan tiheämmin. Päivän aikana mitataan keskimäärin 50 ha, josta tulkitaan noin 500 tarkkoihin paikkatietoihin sidottua tutkatulkintapistettä. Vastaavaan 500 kairauspisteeseen vaadittaisiin huomattavia kairaustyöresursseja. Luotausten toimeksiantoihin liitetään yleensä lisäksi rakennekartoitustyö, jossa luodaan päivitetty kartta 150:stä erikseen valittavissa olevista koodatuista tuotantokentän rakenneyksiköstä. Asiakkaan tietokantaformaattiin kirjoitettuja maatutkaluotauksen tulostiedostoja luovutetaan työn edistyessä ja koko tutkimuskokonaisuudesta luovutetaan myöhemmin pdf-raportti sisältäen kartat turvekerrostuman paksuudesta pohjamaalajeineen ja mahdollisine liejukerrostumineen sekä kartat kentän pinnanvietosta ja pohjantopografiasta rakennekarttapohjalla esitettynä.

 Takaisin

 

Sivun URL: http://www.gtk.fi/asiantuntijapalvelut/energia/turve/turveluotaukset.html

Sivu luotu: 24.10.2018