Merenpohjan maa-ainesselvitykset

Maa-ainesten käyttötarve on kasvanut yhteiskunnassa, ja samalla on pidentyneet kuljetusmatkat mantereella lisänneet kiinnostusta vedenalaisten maa-ainesvarojen hyödyntämiseen. GTK:ssa on tehty vedenalaisten maa-ainesvarojen kartoitusta 1980-luvun alusta lähtien, jolloin aloitettiin tutkimukset seutukaavaliittojen toimeksiantoina. 1990-luvulta lähtien merenpohjan maa-ainestutkimuksia on tehty peruskartoitustyön yhteydessä Metsähallituksen hallinnoimilta yleisiltä vesialueilta.

Akustis-seismisillä menetelmillä voidaan mm. arvioida vedenalaisten maa-ainesesiintymien laajuutta ja paksuutta. Luotaustutkimusten perusteella tuotetaan karttoja ja geologisia poikkileikkauksia halutussa mittakaavassa. Poikkileikkauksista saadaan maalajikerrosten todelliset paksuudet metreinä. Tulosteiden lisäksi kartat ovat saatavissa myös ArcGIS ESRI-shape ja AutoCad- tiedostoina, sekä poikkileikkaukset sähköisessä muodossa taulukkoina. 

Referenssejä:

1. Häkkinen, A. 1990. Saaristomeren vedenalaisten maa-ainesvarojen kartoitus Gullkronan selällä 1989. Varsinais-Suomen seutukaavaliitto, Turku. 58 pp., 2 appended maps and 12 appendices.
2. Häkkinen, Ami & Åker, K. 1991. Kotkan, Pyhtään ja Vehkalahden merenpohjan maalajikerrostumat. Summary: Quaternary seafloor deposits offshore from Kotka, Pyhtää and Vehkalahti. Tutkimusraportti, Report of Investigation 109, 30 pp., 33 fig and one appended map.
3. Rantataro, J. 1992. Pääkaupunkiseudun vedenalaiset maa-ainesvarat. Helsingin seutukaavaliiton julkaisuja C 31.84 pp., 29 appendices


Linkkejä aihetta sivuaviin sisältöihin/palveluihin:

arrow Merigeologia ja globaalimuutos -tutkimusohjelma
arrow Merigeologinen tutkimusalus

Ota yhteyttä asiantuntijoihimme:

Geologi Jyrki Rantataro, jyrki.rantataro_gtk.fi