gtk.fi
gtk.fi
gtk.fi
Vuosikymmenien aikana koottu perustieto kallioperästä ja kallioperän kehityshistorian tutkimustieto yhdistettynä nykyaikaisiin kartoitus- ja 3D–tulkintamenetelmiin antavat uusia mahdollisuuksia kallioperän ominaisuuksien selvittämisessä. Alueellisilla selvityksillä voidaan isojen hankkeiden alkuvaiheessa arvioida toteutettavuutta ja suunnata kalliita kairaustutkimuksia oleellisiin paikkoihin. Kohteellisten tutkimusten tuloksena voidaan kallioperää mallintaa hyvinkin yksityiskohtaisesti.
Alueelliset selvitykset
Kohteelliset selvitykset
Kallioperäntietoa ja osaamista on hyödynnetty useissa kalliorakentamiseen ja kallioperän rakennettavuuden arviointiin liittyvissä tehtävissä. Esimerkiksi Helsingin maanalaisen kaavan ja Länsi-Metro suunnittelussa, sekä Savion rautatietunnelin kartoitus ja –tutkimushankkeessa. Länsimetron kallioperäselvityksiin on osallistuttu useassa eri vaiheessa. Alueelta laadittu rikkonaisuusmalli jonka perusteella jatkotutkimuksia on suunniteltu perustuu useassa eri yhteydessä pääkaupunkiseudulta koottuun aineistoon ja sen geologiseen tulkintaan.
Kuva 1. Tulkittuja kallioperän ruhjelinjoja (tummat viivat) ja ongelma-alueita (ruudutetut alueet) kalliopinnan syvyysmallin päällä, Lauttasaaren salmi, Helsinki.
Geologi Marit Wennerström, marit.wennerstrom
gtk.fi