gtk.fi
gtk.fi
gtk.fi
GTK:n eri projekteissa hankkima tieto maaperän sekä pohja- ja pintaveden ominaisuuksien vuosittaisista muutoksista antaa hyvän pohjan seuranta-asemien suunnittelussa, toteuttamisesta ja tulosten tulkinnasta. Maaperän muokkaaminen aiheuttaa aina muutoksia maaperän vesitilaan, sen routivuuteen ja maasta poistuvan veden kemiaan. Muutosten tulkinta vaatii yleensä monen vuoden seurannan, mitä aikaa voidaan lyhentää tukeutumalla olemassa olevien asemien seurantatuloksista saatuun tietoon maaperän prosesseista.
Asemilla seurataan:
Maaperän lämpötilan, vesipitoisuuden, jäätyneen maan sekä pohja- ja pintaveden ominaisuuksien ajallisten ja paikallisten muutosten selvittämiseksi on geologian tutkimuskeskuksella ollut eri puolella Suomea automaattisia seuranta-asemia 1990 luvulta alkaen. Tällä hetkellä toimivia asemia on eri projekteissa noin 30 kpl, joista pohjoisin on Kilpisjärven lähellä Peerassa ja eteläisin Tuusulassa.
Erikoistutkija, Pekka Hänninen, pekka.hanninen
gtk.fi