Espoo

"Maapallo avaruudessa" - elämyksellinen geonäyttely maapallon synnystä ja kehityksestä

Geologian tutkimuskeskuksen tuorein näyttely on tehty kaikille, jotka ovat kiinnostuneita geologiasta eli maapallon synnystä ja sen ilmiöistä. Koululaisille geonäyttely avaa uudenlaisen maailman, sillä geologia ei ole oppiaineena kouluissa. Samalla näyttely esittelee GTK:ta ja sen toimintaa. Näyttelyssä on hyödynnetty perinteitä ja nykytekniikkaa

Kun astuu sisään tummansiniseen tilaan, huomio kiinnittyy maapallon mieleen tuoviin sinisistä valoista muodostuviin kaariin, jotka ovat kuin pituus- ja leveyspiirejä. Niiden sisällä on maapallon sisuksen muotoinen keltainen keskusvitriini. Sen pöydältä saa nappeja painamalla tietoja maankamaran raaka-aineista ja niistä tehdyistä tuotteista.

Näyttely on jaoteltu neljään pääryhmään: mineraalit, maa ja sen tarjoamat raaka-aineet, palveleva GTK ja muuttuva maa. Opaskaavio ohjaa valituille kohteille. Ympärillä on tähtitaivasta ja avaruutta muistuttava tila, joka osoittaa, että maapallo kuuluu osana maailmankaikkeuteen teeman "Maapallo avaruudessa" mukaisesti.

Oven vierestä alkaa ylös nouseva polku, jota pitkin voi tutustua maapallon historiaan, toimintaan ja jäätiköitymiseen. Muualla seinillä on esittelyjä esimerkiksi soista, Itämeren vaiheista ja monesta muusta aiheesta.

Eri puolilla näyttelytiloja on monitoreita, joille voi nappia painamalla saada valitsemansa ohjelman. Esimerkiksi voi nähdä videon tulivuorista, kalliotaiteesta tai pohjavedestä. Yhdestä monitorista voi tutkia, miten geofysikaalinen kartta paljastaa malmiesiintymän. Löytyy myös monitori, josta voi tutkia vaikkapa pohjavettä, rakennuskiviä, timantteja, hippukultaa tai korukiviä.

Harvinaisuutena kuukivi

Näyttelytilan peräseinällä on iso kuun kuva, johon on merkitty paikka, josta Apollo-kuulentojen astronautit toivat maahan kuukivinäytteitä 1970-luvulla. Kuvaan upotetussa vitriinissä on harvinaisuutena kuusta otettu näyte, jonka presidentti Urho Kekkonen sai aikoinaan lahjaksi. Presidentti Kekkonen puolestaan lahjoitti kiven GTK:n kokoelmiin.

Geonäyttelyn toisessa päässä on monipuolinen kivinäyttely omassa huoneessaan, jossa voi tutustua suomalaisiin ja kaukaa tuotuihin kivinäytteisiin. Kivien maailma on yllättävän värikäs.

arrow Espoon geonäyttelyn esite (pdf)

arrow Ryhmävaraukset ja opastus

 
 

 

Ajankohtaista