Etelä-Karjala - Spektroliitti

Sateenkaaren välkettä

Alunperin spektroliitti oli Ylämaan, voimak kaasti sateenkaaren väreissä loistavan, maasälvän kauppanimi. Myöhemmin on muualtakin löytyneitä, enemmän tai vähemmän loistavia maasälpiä, ruvettu kutsumaan spektroliitiksi.

Spektroliitin rakenne on voitu ensimmäisen kerran nähdä vasta 1960-luvulla, elektronimikroskoopin avulla.

Spektroliitti koostuu erittäin ohuista, koostumukseltaan erilaisista levyistä tai lamelleista, joiden rajapinnoista valo heijastuu. Vierekkäiset valonsäteet joko vahvistavat tai heikentävät toisiaan. Lamellien paksuus kuvastaa kalsium-natriumsuhteen vaihtelua siten, että paksut lamellit ovat kalsiumrikkaampia ja ohuet natriumrikkaampia. Paksut lamellit heijastavat punaista ja ohuimmat sinistä valoa.

Spektroliittia esiintyy rapakivien yhteydessä Yläneellä ja Mäntyharjulla, mutta eniten Ylämaalla, jossa spektroliitti on myös laadultaan parasta. Lisäksi Etelä-Suomesta on tavattu kymmenkunta juonta, joissa esiintyy hyvin vaaleata, läpikuultavaa, jopa läpinäkyvää sinistä spektroliittia. Ylämaan spektroliitti löytyi 1940-luvulla. Sen louhinta alkoi 1950-luvulta ja vähitellen siitä on tullut tärkein korukivemme.

Keski-Pohjanmaa, gneissi. Pohjois-Pohjanmaa, liuske. Lappi, kulta. Pohjanmaa, Vaasan graniitti. Etelä-Pohjanmaa, kärnäiitti. Ahvenanmaa, eloperäinen kalkkikivi Ahvenanmaa, eloperäinen kalkkikivi. Satakunta, hiekkakivi. Varsinais-Suomi, punainen graniitti.  Pirkanmaa, pallokivi.  Keski-Suomi, dioriitti. Keski-Pohjanmaa, gneissi. Pohjanmaa, Vaasan graniitti. Uusimaa, sarvivälke Uusimaa, sarvivälke Itä-Uusimaa, kalkkikivi Itä-Uusimaa, kalkkikivi Kymeenlaakso, rapakivi.  Kymeenlaakso, rapakivi.  Päijät-Häme, Diabaasi. Kanta-Häme, kirjomaasälpä. Etelä-Savo, marmori. Etelä-Karjala, spektroliitti. Pohjois-Savo, apatiitti.  Pohjois-Karjala, vuolukivi. Kainuu, vihreäkivi.

 
 

Spektroliitti

arrow Suurenna