Lappi - Kulta

Kiehtova kulta

Ensimmäiset tiedot Lapin kultalöydöistä ovat peräisin Kustaa Vaasan ajoilta, 1500-luvun alkupuolelta, Utsjoelta. Seuraavat kultalöydöt merkittiin muistiin noin 300 vuotta myöhemmin nykyisen Keminmaan alueelta. Kallioperästä oli jo aikaisemmin tavattu vähäisiä kultapitoisia juonia, mutta vuonna 1836 löydettiin rikas kultalohkare Kemijoen varresta.

Suurten nälkävuosien aikana, vuonna 1868, vuorihallituksen lähettämä retkikunta löysi lupaavia merkkejä kullasta Ivalojoelta. Löytö herätti niin suurta huomiota, että Suomen senaatti päätti säätää uuden asetuksen kullan etsinnästä ja huuhdonnasta Suomen Lapissa. Asetus saatettiin voimaan keväällä 1870 ja ensimmäinen suuri kultaryntäys Lapissa saattoi alkaa. Alkuaikoina sadat kullankaivajat työskentelivät Ivalojoella, parhailla kultamailla, jotka sijaitsivat Kultalan kruununaseman ympäristössä. Virallisten tilastojen mukaan ensimmäisinä vuosina kultaa löytyikin noin 55 kg vuodessa, myöhemmin noin 20 kg vuodessa. Valtio osti yksinoikeudella kaiken kullan ja peri verona aluksi 5 %, pian 8 %, löydetystä kullasta. Huuhdontasaaliiden pienentyessä alle kymmeneen kiloon vuodessa, kullanhuuhtojia siirtyi Ivalojoelta muutaman kilometrin päähän Palsinojalle ja Sotajoelle koettamaan onneaan. Saannin taas pienentyessä siirryttiin vuonna 1886 10-15 km itään, Laanilan alueelle, josta saatiinkin seuraavan 10 vuoden aikana lähes 100 kg kultaa.

Vuosisadan vaihteen tienoilla Senaatti päätti myöntää Geologiselle komissionille varoja kymmeneksi vuodeksi Lapissa tehtävää malmin- etsintää varten. Perusteluna olivat Pohjois-Ruotsissa tehdyt suuret rautamalmilöydöt ja Pyhätunturilta löydetty rautarikas suoni.

Parin vuoden kuluttua oli pakko siirtyä raudan etsinnästä kullan etsintään, sillä Laanilan alueelta väitettiin löydetyn rikasta kultamalmia kalliosta. Hetkessä polkaistiin pystyyn kaksi yksityistä kaivosyhtiötä, ja myöhemmin vielä kolmas, joiden osakkeet menivät hyvin kaupaksi. Yhtiöt aloittivat tutkimuskuilujen louhinnan, mutta näytteiden analysoinnilla ei pidetty mitään kiirettä. Salaperäisyyden verhoamaa kaivostoimintaa jatkui useita vuosia ja osakepääomaa jouduttiin välillä korottamaan toiminnan rahoittamiseksi. Varojen loputtua kaivosyhtiöiden oli pakko lopettaa toimintansa.

Samanaikaisesti kultamalmin etsinnän ja koelouhinnan aikana jatkui kullan huuhdonta lähinnä paikallisen väestön toimesta perinteiseen tapaan. Saaliit jäivät varsin pieniksi, enintään 5 kiloon vuodessa.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen käynnistyi suurisuuntainen yritys, Oy Ivalojoki Ab, jonka tarkoituksena oli huuhtoa koneellisesti kultaa jokisorasta. Yhtiön asiantuntijoina ja osakkaina toimivat mm. Helsingin yliopiston geologian ja mineralogian professori Pentti Eskola ja geologi Aarne Laitakari, josta myöhemmin tuli Geologisen tutkimuslaitoksen ylijohtaja. Noin vuoden kuluttua yhtiön toiminta päättyi konkurssiin, osittain vääriin olettamuksiin perustuvan malmiarvion ja "suolattujen" analyysinäytteiden takia.

Toinen samanlainen yritys oli Lapin Kulta Oy, joka vv. 1924-1927 yritti myös käynnistää koneellisen kullanhuuhdonnan Ivalojoen tuntumassa, Sotajoella. Yhtiön osakkaat olivat lähinnä tamperelaisia teollisuusjohtajia. Yhtiön rahat hupenivat jo ennenkuin päästiin varsinaiseen tuotannolliseen toimintaan.

Useita uusia yrittäjiä oli 1930-luvulla liikkeellä Lapissa irtokullan etsinnässä, suomalaisten ohella ruotsalaisia, saksalaisia ja englantilaisia, mutta esitutkimusvaiheessa pitoisuudet arvioitiin liian pieniksi. Tutkimustoiminta Petsamon nikkeliesiintymillä ja vuonna 1935 Ivalojoen-Saariselän vaiheilta löytynyt Lapin suurin, 395 g painava, kultahippu lienevät saaneet aikaan kahden malminetsintäyhtiön perustamisen. Valtio perusti Suomen Malmi Oy:n vuonna 1935 ja eräät yksityiset yhtiöt vuonna 1937 Oy Prospektor Ab:n malmien ja mineraalien etsintää ja tutkimusta varten. Oy Prospektor Ab onnistui selvittämään v.1836 Keminmaan Laurilasta löydetyn rikkaan kultamalmilohkareen emäkallion. Kulta liittyy noin 2 m leveisiin rikkikiisupitoisiin kvartsi-dolomiittijuoniin.

Kesällä 1934 löytyi Tankavaarasta kultaa, tiettävästi Aslak Peltovuoman unen perusteella. Kultaa näytti esiintyvän varsin runsaasti ja ensimmäisen kerran moreenissa, eikä sorassa tai hiekassa, kuten muualla Lapissa. Valtauksia tehtiin innokkaasti, osin päällekkäinkin. Toiminta pysähtyi miltei kokonaan sotavuosien ajaksi, mutta jatkui niiden jälkeen vilkkaana, sillä kullan hinta oli korkealla.

Tankavaaran kullanhuuhtojien vaskooleissa pyöri runsaasti kiiltävän mustaa rautamineraaalia, hematiittia. Alueen kallioperästä löytyi hematiittipitoisia juonia, joissa oli analyysin perusteella noin 1 g kultaa tonnissa. Kesällä 1948 Geologinen tutkimuslaitos käynnisti kullanetsinnän Tankavaaran alueella. Alueelta löytyi Mäkärärovan hematiittiesiintymä, jonka kultapitoisuudet olivat kuitenkin vaatimattomia.

Ensimmäinen kultaryntäys Lemmenjoella lähti liikkeelle kesällä 1902, jolloin alueelle tehtiin 65 valtausta. Kultaa ei juurikaan löydetty ja aluetta pidettiin arvottomana, kunnes syksyllä 1945 etsijöitä onnisti. Kullanetsijäin joukko kasvoi nopeasti, kun kultakuume levisi. Vuonna 1949 kullanhuuhtojia arvellaan olleen Lemmenjoen alueella jo noin sata ja saaliin useita kymmeniä kiloja kultaa. Kultakuume laski yhtä nopeasti kuin oli noussutkin.

Geologisen tutkimuslaitoksen kullanetsintätyö jatkui Lapissa vuonna 1950 myönnetyn erityismäärärahan turvin. Tutkimusten kohteena oli- vat Tankavaaran alueen rautamalmiaiheet, sillä kullanhuuhdonnan yhteydessä oli tavattu useita kultapitoisia rautamalmihippuja. Satunnaisia kultapitoisuuksia lukuunottamatta kultaa ei löytynyt.

Suomen Malmi Oy:n toimesta tarkistettiin 1950-luvulla vanhojen Laanilan "kultakaivosten" kultapitoisuuksia. Näytteissä ei kultaa yleensä tavattu ollenkaan tai sitä oli satunnaisesti pieniä määriä. Keminmaan Laurilan alueelle palattiin vielä kairaamaan 2 timanttireikää, joilla lävistettiin kaksi, noin metrin levyistä, kultapitoista juonta. Lemmenjoella otettiin näytteitä magneetti-
kiisuesiintymistä, mutta ne havaittiin kullattomiksi.

Kullan hinta pysyi alhaalla koko 1960-luvun ajan ja kullanhuuhtojien määrä väheni edelleen. Kevyet letkut, tehokas pumppu, kullanhuuhdontarumpu ja traktorikaivuri tekivät pienimuotoisen kullanhuuhdontayritykset kannattaviksi 1970-luvun lopulla ja aiheuttivat konekaivuun nopean yleistymisen. Kullan hinnan nousu 1980-luvun alkaessa saivat taas kultakuumeen nousemaan. Vuosikymmenen lopulla oli Ivalojoen alueella noin 300 valtausta ja noin 30 kaivinkonetta. Huuhdontamäärät lienevät nousseet tasolle, 50 kg kultaa vuodessa, eli samalle huipputasolle kuin noin sata vuotta aikaisemmin.

Koneellisen kullankaivuun haittoihin kiinnitettiin huomiota 1980-luvun lopulla. Ympäristöministeriön tarkoituksena oli vähitellen kieltää koneellinen kullankaivuu kansallis- ja luonnonpuistojen alueella, mutta korkein hallinto-oikeus kumosi konekaivuukiellon syksyllä 1988.

Perinteinen kullanhuuhdonta on viime vuosina kehittynyt yhä enemmän ajanvietteen ja matkailutoiminnan suuntaan, jossa huuhdonnan sivutuotteena saatavien korukivien merkitys on jatkuvasti kasvanut.

Suomessa on viimeisen kymmenen vuoden aikana suunnattu paljon voimavaroja kalliokullan etsintääna ja tuloksiakin on saavutettu. Tällä hetkellä tunnetaan yli 50 kairaamalla paikannettua kultaesiintymää, joista 8 kpl sijaitsee Lapissa. Ensimmäiset viitteet Kittilän Saattoporan kultamalmista saatiin vuonna 1984 ja kaivostoiminta käynnistyi talvella 1989. Tähän mennessä malmia on louhittu noin 1,5 milj. tonnia, josta on saatu kultaa lähes 5 000 kg ja lisäksi kuparia vajaat 4 000 t.

Keski-Pohjanmaa, gneissi. Pohjois-Pohjanmaa, liuske. Lappi, kulta. Pohjanmaa, Vaasan graniitti. Etelä-Pohjanmaa, kärnäiitti. Ahvenanmaa, eloperäinen kalkkikivi Ahvenanmaa, eloperäinen kalkkikivi. Satakunta, hiekkakivi. Varsinais-Suomi, punainen graniitti.  Pirkanmaa, pallokivi.  Keski-Suomi, dioriitti. Keski-Pohjanmaa, gneissi. Pohjanmaa, Vaasan graniitti. Uusimaa, sarvivälke Uusimaa, sarvivälke Itä-Uusimaa, kalkkikivi Itä-Uusimaa, kalkkikivi Kymeenlaakso, rapakivi.  Kymeenlaakso, rapakivi.  Päijät-Häme, Diabaasi. Kanta-Häme, kirjomaasälpä. Etelä-Savo, marmori. Etelä-Karjala, spektroliitti. Pohjois-Savo, apatiitti.  Pohjois-Karjala, vuolukivi. Kainuu, vihreäkivi.

 
 

Kulta

arrow Suurenna