Tuonti ja vienti

Kaivostoiminnasta ja louhinnasta saatujen tuotteiden tuonnin ja viennin arvo vuosina 1995 – 2008 on esitetty kuvassa 1. Kaivostoiminnan ja louhinnan tuotteita tuotiin vuonna 2008 yhteensä 9520 miljoonalla eurolla, josta raakaöljyä ja luonnonkaasua 6610 miljoonan euron arvosta ja metallimalmeja ja -rikasteita 1950 miljoonan eruon arvosta. Kaivostoiminnan ja louhinnan tuotteiden tuonti vuonna 2008 oli 12,8 % koko tavara- ja palvelutuonnin arvosta. Tuonnin arvoa ovat nostaneet kaivostoiminnan ja louhinnan tuotteiden yksikköhintojen voimakas kasvu. Kaivostoiminnan ja louhinnan tuotteita vietiin vuonna 2008 yhteensä 143 miljoonalla eurolla, joka oli 0,2 % koko tavara- ja palveluviennin arvosta. Viennistä 119 miljoonaa euroa oli muita kaivostoiminnan ja louhinnan tuotteita.

Kuva 1. Kaivostoiminnan ja louhinnan tuotteiden tuonti ja vienti käypään hintaan vuosina 1995 – 2008. Lähteet: 1) Tilastokeskus, kansantalouden tarjonta- ja käyttötaulukot, 2) Tullihallitus. Avaa pdf