Suomen uraanivarannot

Suomessa 1950-luvulta noin 1980-luvun puoliväliin saakka löydetyistä uraaniesiintymistä ja uraanipotentiaalisista alueista ovat tärkeimpiä (suluissa keskipitoisuus ja uraanisisältö in situ):

1) Kolarin-Kittilän alueella Kesänkitunturin kerrosmyötäinen esiintymä (0,06 % U; 950 tU) Lainioryhmän kvartsiitissa sekä erillisten juonien muodostama Pahtavuoman esiintymä (0,19 % U; 500 tU) Savukoskiryhmän vihreäkivissä ja grafiittiliuskeissa, Pahtavuoman Zn- ja Cu-esiintymien kupeessa. Tällä alueella on lisäksi vähäisempiä uraanimalmiaiheita ja -viitteitä sekä uraanipitoisuudeltaan anomaalisia graniitteja.

2) Kuusamon alueelta on löydetty runsaasti pieniä uraaniesiintymiä sekä uraanimineraaleja kultaesiintymien yhteydessä. Uraaniesiintymistä suurin lienee kerrosmyötäinen Kouvervaaran esiintymä serisiittikvartsiitissa, joskaan siitä ei ole malmiarviota. Uraania esiintyy Kuusamon liuskejakson albiittiutuneissa metasedimenteissä, albiittiutuneissa vihreäkivissä ja mafisissa juonissa sekä liuskejaksoa ympäröivissä granitoideissa.

3) Kolin-Kaltimon kvartsiittijakso Pohjois-Karjalassa sisältää lukuisia pieniä uraaniesiintymiä, joista Ipatti, Martinmonttu ja Hermanninmonttu kuuluvat nykyään Kolin kansallispuistoon. Paukkajanvaaran kaivosalue on peitetty ja siivottu. Ylä-Paukkajanjärven alla, Ruunaniemessä ja Sikovaarassa sekä em. kansallispuiston esiintymissä on yhteensäkin vain 250 tU ja niiden keskipitoisuudet ovat rajoissa 0,08-0,14 % U. Uraani esiintyy Herajärviryhmän kvartsiiteissa ja konglomeraateissa, niitä leikkaavissa mafisissa juonissa ja juonten reunoilla sekä etenkin etelämpänä Joensuun (Enon) Riutassa pikivälkejuonina kvartsiittien ja arkeeisen kallioperän väliin sijoittuvassa serisiitti-kvartsiliuskevyöhykkeessä.

4) Etelä-Suomessa etenkin Uusimaa erottuu sekä radiometrisesti että geokemiallisesti alueena, jonka kallioperässä ja pohjavedessä on laajoilla alueilla korkeampia uraanipitoisuuksia kuin muualla Suomessa. Nummi-Pusulassa on Palmotun esiintymä migmatiittista kiillegneissiä leikkaavissa graniiteissa (0,1 % U; 1 000 tU). Palmotussa on malminetsintätöiden päätyttyä tutkittu mm. radionuklidien kulkeutumista uraaniesiintymän ympäristössä analogiana käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitusympäristölle. Itä-Uudellamaalla useimmat kallioperässä havaitut uraanimineraalien pesäkkeet liittyvät Palmotun kaltaisiin Svekofennisiin myöhäisorogeenisiin graniitteihin, mutta Matti Vaasjoki, Hannu Appelqvist ja Kari Kinnunen ovat GTK:ssa selvittäneet, että Alhon lohkareen uraniniitti ja muutamat muut alueen uraaniaiheet liittyvätkin yllättävän nuoriin, noin 450 miljoonan vuoden takaisiin tapahtumiin.

Näiden neljän alueen lisäksi uraania on esimerkiksi uraani-fosforiesiintyminä tunnetuissa fosfaattisissa metasedimenteissä ja -vulkaniiteissa, joista suurimmat ovat Paltamon Nuottijärvi (0,04 % U; 1 000 tU) ja Vihannin Lampinsaari (0,03 % U; 700 tU). Malmityyppinä nämä osoittautuivat heikohkoksi matalan uraanipitoisuuden ja huonon rikastettavuuden takia.

Sotkamossa toimiva Talvivaaran kaivos valmistelee uraanin erottamista sivutuotteena, sillä uraania liukenee biokasaliuotuksessa päämetallien (nikkeli ja sinkki) ohella prosessiliuokseen. Malmin isäntäkivenä oleva mustaliuske sisältää uraania keskimäärin vain 17 ppm (0,0017 %). Biokasaliuotuksessa liuennut uraani päätyy nykyisin prosessijätteisiin (kipsisakka) ja tuotteisiin (Ni-Co-sulfidirikaste). Uraanin talteenottoon tarvitaan monien muiden lupien lisäksi ydinenergialain mukainen lupa, josta päättää valtioneuvosto. Sivutuoteuraanin potentiaalia on myös Soklin fosfaattiesiintymän alla sijaitsevan kallioperän karbonatiitissa, josta osa sisältää uraanivaltaista pyroklooria (0,01 % U; 2 500 tU).

Suomesta kansainvälisiin tilastoihin raportoidut vähät uraanivarannot on luettu tuotantokustannuksiltaan kalleimpaan luokkaan, ja vuosien myötä niitä on vähennetty 4 400 tonnista 1 500 tonniin U (in situ). Nykyiset raportoidut varannot sisältävät Palmotun ja Pahtavuoman esiintymät, ja jos niissäkin otetaan huomioon rikastushävikki, Suomen varannot ovat 1 125 tU. Vähennyksen selittävät suojelualueet (Koli ja Kesänkitunturi), kaivoksen sulkeminen (Vihanti) sekä huono rikastettavuus ja matala pitoisuus (Nuottijärvi). Suomessa ei tällä hetkellä tunneta yhtään uraaniesiintymää, joka olisi kaupallisesti hyödynnettävissä – kaikki tunnetut esiintymät ovat liian pieniä ja niiden uraanipitoisuudet ovat liian matalia.

Yhteenveto Suomen tunnetuista uraanivarannoista on alla olevassa taulukossa. Taulukon tonnimäärät ovat geologisia in situ -arvioita, eikä niihin siten ole laskettu mukaan kaivostoiminnan saantiprosenttia, joka vielä pienentää varantoarviota.

Uraanimalmia Enon Paukkajanvaarasta. Keltainen mineraali uranofaania. Kuva: J.Väätäinen, GTK.