Retkeilykartat ja -oppaat

Matkailu arvioidaan maailmassa nopeimmin kasvavaksi elinkeinoksi. Se näkyy Suomessa varsinkin luontomatkailussa, missä kiinnostus ulkoiluun, retkeilyyn ja luonnon kokemiseen on kasvanut vuosi vuodelta. Suomen kansallispuistot ja retkeilyalueet ovat läntisen Euroopan viimeisiä erämaa-alueita, joissa voi vielä kohdata koskematonta luontoa. Aivan pääkaupungin tuntumastakin, Nuuksiosta, löytyy jo erämaan tuntua. Geologian tutkimuskeskus on julkaissut Maisema ja maankamara -sarjassa jo kymmenen geologista retkeilykarttaa sekä erillisen retkeilyoppaan (Rokua Geopark). Kartat ovat herättäneet kiitettävästi huomiota ulkoilijoiden, rinkkaretkeilijöiden, Lapin vaeltajien sekä kullankaivusta kiinnostuneiden matkailijoiden keskuudessa.

Erilaiset jääkauden aikana sekä sen jälkeen syntyneet geologiset muodostumat ja kerrostumat on kuvattu kartoilla eri värisävyin ja karttamerkein. Lisäksi karttaan on merkitty retkeilijöitä kiinnostavia luonto- ja kulttuurinähtävyyskohteita ja valittu alueen maaperän ominaisuuksia ja sen geologista kehitystä kuvaavia tietoja. Geologisia luontokohteita ovat esimerkiksi suuret siirtolohkareet, jäätikön sulamisvesien synnyttämät harjut ja kurut, kultapitoiset kvartsijuonet ja pulppuavat lähteet. Ihmisen toiminnasta kertovat esimerkiksi hippukulta-alueiden moneen kertaan kaivetut purojen penkat ja raunioituvat kaivoskylät. Ne liittyvät Lapissa yli 130 vuotta jatkuneeseen kullanetsintään alkaen ensimmäisestä kultaryntäyksestä tämän päivän koneelliseen kullanhuuhdontaan. Geologiset retkikohteet on luetteloitu ja merkitty karttoihin. Alueiden geologinen kehitys sekä luonnnon- ja kulttuurihistoriallisten nähtävyyksien tarkempi kuvaus on kerrottu karttojen liitteenä olevissa opaskirjoissa. Kuvien avulla on havainnollistettu myös mannerjäätikön liikkeitä sekä rannansiirtymistä. Karttojen ja opaskirjojen tiedot ovat suomeksi ja englanniksi, Nuuksion kartassa myös ruotsiksi.

Retkeilysuunnitelmia varten karttoihin on lisätty tietoa alueen palveluvarustuksesta, kuten opastuskeskukset, merkityt polut, majoittumispalvelut, leirintä- ja keittopaikat sekä muuta retkeilyyn liittyvää erikoistietoa. Jos geologisiin kohteisiin tutustumiseen haluaa yhdistää jonkin ulkoiluaktiviteetin, löytyy kartalta tietoa myös veneily-, melonta- ja maastopyöräilyreiteistä. Geologisten retkeilykarttojen avulla retkeilijä löytää uusia elämyksiä ja samalla oppii ymmärtämään, miten olennainen osa geologia on maamme luonnon synnyssä. Retkeilykarttoja on myytävänä opastuskeskuksissa, matkailuyrityksissä, kartanmyyntipisteissä sekä GTK:n verkkokaupassa.

Karttoja saatavilla kohteista: Mittakaava
 Ivalojoen – Saariselän alue (Kultakaira) 1:50 000
 Koli 1:20 000
 Lemmenjoen retkeily- ja kullankaivualue 1:50 000
 Nuuksion järviylänkö 1:25 000
 Pallas-Ounastunturin kansallispuisto 1:50 000
 Pyhä – Luosto 1:50 000
 Ruka – Oulanka 1:50 000
 Syöte 1:50 000
 Urho Kekkosen kansallispuisto (Koilliskaira) 1:100 000
 Ylläksen ja Levin matkailualue 1:50 000
 
Geologinen retkeilyopas:
 

 Rokua Geopark – jääkauden perintö

 Rokua Geopark – Heritage of the Ice Age

 

  

 
 

Retkeilykartat ja -oppaat

 

Ajankohtaista

 
 

Aihepiiristä muualla

geologia.fi

OneGeology