gtk.fi
gtk.fi
gtk.fi
Geokemialliset taustapitoisuudet
GTK on kehittänyt tutkimusmenetelmiä, joilla selvitetään alkuaineiden pitoisuuksia taajamien pintamaassa ja luonnonmaissa taajamien ympäristössä, haitallisten aineiden mahdollista liikkuvuutta ja haitallisten aineiden aiheuttamaa riskiä pohjavesien laadulle. Tietoa hyödynnetään lainsäädännön kehittämisessä, kaavoituksessa, ympäristön perustilan selvityksissä, YVA-selvityksissä, maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnissa.
Kuva: Geokemiallisten kartoitus- ja tutkimusmenetelmien toimintaympäristö. (Harri Kutvonen, GTK)
Maaperän pilaantuneisuuden ja kunnostustarpeen arviointia varten on tunnettava raskasmetallien ja muiden luonnossa esiintyvien alkuaineiden taustapitoisuudet. Taustapitoisuus tarkoittaa sekä geologiasta että tavanomaisesta hajakuormituksesta johtuvaa alkuaineen pitoisuustasoa pintamaassa, sedimentissä tai vedessä. Maaperän luontaiset taustapitoisuudet ylittävät paikoin maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arviointia koskevassa valtioneuvoston asetuksessa (214/2007) säädetyt kynnysarvot. Asetuksen mukaan alueilla, joilla taustapitoisuus on kynnysarvoa korkeampi, arviointikynnyksenä pidetään taustapitoisuutta. Maaperän pilaantuneisuuden arvioinnin lisäksi taustapitoisuustietoja voidaan hyödyntää kaavoituksessa ja kuntien rakennusjärjestyksen laadinnassa mm. vesihuoltoratkaisujen taustatiedoksi suurten taustapitoisuuksien alueella, malmipotentiaalisten alueiden ja teollisuusalueiden perustilaselvityksissä sekä kiviainesten otossa korkeiden arseeni- ja metallipitoisuuksien alueilla.
GTK:n ja muiden toimijoiden maaperän taustapitoisuushavaintoja on koottuna valtakunnallisen taustapitoisuusrekisteriin.
Kansainväliset taustapitoisuusselvitykset
GTK on johtanut Euroopan laajuista geokemiallista taustapitoisuuskartoitusta. GTK:n toimittamissa Geochemical Atlas of Europe –kirjoissa on julkaistu 26 Euroopan maan pinta- ja pohjamaan, purovesien, purosedimenttien sekä tulvasedimenttien taustapitoisuudet. Katso lisää: http://www.gtk.fi/foregs/geochem/.
Kymmenen Itämeren maan maanviljelysmaan pitoisuuksista on kerrottu Baltic Soil Survey -hankkeen julkaisuissa.
Valtakunnalliset geokemialliset kartoitukset
Kasvukeskusten ympäristöt ja taajamat
GTK kartoittaa ja tutkii Suomen kasvukeskustaajamien ja muiden aktiivisen maankäytön alueiden maaperän geokemiallisia taustapitoisuuksia. Tiedot saatetaan yhteiskunnan käyttöön valtakunnallisen taustapitoisuusrekisterin (TAPIR) kautta.
GTK on ollut mukana yhdessä muiden eurooppalaisten geologisten tutkimuskeskusten kanssa kehittämässä maaperän taustapitoisuuden määritysmenetelmiä, joita voidaan käyttää kasvukeskusten ympäristössä ja taajamien sisällä. Uusien menetelmien mukaista maaperägeokemiallista kartoitusta on tehty Uudellamaalla, Hämeessä, Pirkanmaalla ja Satakunnassa sekä taajamien sisällä Tampereen seudun kunnissa, Hämeenlinnassa ja pääkaupunkisedulla.
Maaperän haitta-aineiden liukoisuus
Maaperän haitta-aineiden tutkimus sisältää haitta-aineiden määrän selvittämisen suhteessa luontaiseen pitoisuuteen. Haitta-aineiden määrän lisäksi oleellista on niiden liukoisuus ja liikkuvuus. Helposti liukeneva haitta-aine saattaa olla riski pinta- ja pohjavesille. Maaperän haitta-aineiden riskiä pinta- ja pohjavesille voidaan tutkia muun muassa paikallisten maa-maavesi-jakautumiskertoimien (Kd) avulla. Luonnonmaiden tavanomaista suuremmat metalli- ja arseenipitoisuudet ovat useimmiten voimakkaammin sitoutuneita maaperän mineraaliainekseen kuin ihmisen toiminnasta aiheutuneet arseeni- ja metallipitoisuudet.
Yhteyshenkilöt: Erikoistutkija Timo Tarvainen (timo.tarvainen
gtk.fi) ja geologi Jaana Jarva, jaana.jarva
gtk.fi