Muokattu: 30.06.2010

Pohjavesi

Tutkimusohjelman vetäjä: johtava tutkija Jarkko Okkonen


Kuva: Samrit Luoma, GTK
Pohjavesi on Suomen arvokkain luonnonvara, jota on EU:n pohjavesidirektiivin mukaisesti ”s inällään suojeltava huononemiselta ja kemialliselta pilaantumiselta”. Pohjavesivarojen käyttöön voi liittyä muiden luonnonvarojen tavoin intressiristiriitoja, joiden ratkaiseminen tarvitsee tuekseen arvioita pohjavesivarannoista ja -olosuhteista sekä niissä eri tekijöiden vaikutuksesta mahdollisesti tapahtuvista muutoksista. Riittävän juomaveden saannin turvaamisen lisäksi pohjavesiin on nykyaikana kiinnitettävä erityistä huomiota pohjavedestä riippuvaisten ekosysteemien suojelemiseksi. Vesihuollon kehittämisestä ja pohjavesivarojen turvaamisesta EU koituu yhteiskunnalle merkittäviä tietotarpeita, joiden täyttämiseen tulee vastata myös geotieteellisen tutkimuksen avulla.

Pohjavesi-tutkimusohjelma keskittyy pohjavesivarojen kestävää hyödyntämistä palvelevaan tutkimus- ja kehitystoimintaan ja tiedonhallintaan.

Tutkimusohjelman keskeiset tavoitteet ovat siten:
  • Kehittää hydrogeologisen ja geologisen rakennetiedon hyödyntämistä vesihuoltoa, pohjavesivarojen laadun ja määrän suojelua sekä EU:n vesipolitiikan toimeenpanoa tukevalla tavalla.
  • Edistää pohjaveden käsittelytekniikoiden ja mittaustekniikan kehittämistä Suomessa
  • Kehittää pohjavesivaroihin liittyvää ympäristöteknologiaa

Tutkimusteemat ja hankkeet

Tutkimusohjelman tuloksia