Geologian tutkimuskeskuksen Leppävirta-Heinävesi-Tuusniemi alueen tutkimuksista

Geologian tutkimuskeskus (GTK) aloitti vuonna 2019 alueelliset kallioperätutkimukset Leppävirta-Heinävesi-Tuusniemi alueella osana nelivuotista akkumineraaliprojektia. Tutkimuksella päivitetään perustieto kallioperästä, jonka pohjalta arvioidaan todennäköisyys hyödyntämiskelpoisten malmien esiintymiselle alueella. Mielenkiinnon kohteena oli etenkin se olisiko Outokummun alueelle tyypillisten malmien isäntäkiviä löydettävissä Leppävirralta Soisalon saaren pohjoisosista.

Viime vuonna alueella tehtiin maastossa kallioperäkartoitusta, geofysikaalisia mittauksia ja kairauksia eräiden magneettisten ja sähköisten häiriöiden aiheuttajan selvittämiseksi. Lisäksi tehtiin alueellista painovoimamittausta lentokoneella Puutossalmelta Juojärvelle ulottuneella alueella.
Tulokset eivät ole vielä kaikilta osin käytettävissä ja kerätyn aineiston läpikäynti on kesken. Alustavaan tulkintaan perustuen hyödyntämiskelpoisten malmiesiintymien löytäminen Soisalon pohjoisosista on epätodennäköistä.
Alueen tutkimuksissa on siirrytty pääosin raportointivaiheeseen. Raportti alueen tutkimuksista ja kallioperäkartan päivitys valmistunevat vuoden 2021 aikana.

Vuonna 2020 maastossa jatketaan painovoimamittauksia Suvasveden ja Heinäveden keskustan välisellä alueella. Myöhemmin vastaava mittaus tehtäneen Tuusniemen kylältä Kallavedelle ulottuvalla kapealla vyöhykkeellä. Kallioperäkartoitusta jatketaan paikoin viime vuotisen havaintoverkon täydentämiseksi ja tehtyjen havaintojen tarkistamiseksi.
Toukokuun lopussa GTK ja kaikki neljä Suomessa geologeja kouluttavaa yliopistoa järjestävät yhteisen kallioperäkartoituksen jatkokurssin Leppävirralla Kotalahden ja Sorsakosken kylien välisellä alueella. Kahden viikon kurssille osallistuu yli 20 opiskelijaa, joita perehdytetään kallioperäkartoituksen koko työketjuun paljastumahavainnoista ja aineiston käsittelystä kartan laadintaan.

Kaikille alueen tutkimuksista, kallioperäkartoituskurssista ja kallioperästä kiinnostuneille avoin tiedotus ja keskustelutilaisuus järjestetään Sorsakosken Seurala kylätalossa (Sorsakoskentie 12) torstaina 14.5. kello 18:00.

Kuva: GTKn tutkimusalue on rajattu violetilla. Mustalla rajattlla alueella suoritetaan painovoimamittauksia ja punaisella rajatulla aluetta tutkitaan toukokuussa kallioperäkartoituskurssilla.

Lisätietoja:
Projektipäällikkö Perttu Mikkola, Geologian tutkimuskeskus, 040-5668017, perttu.mikkola@gtk.fi
Akkumineraaliprojektin kotisivut: http://projects.gtk.fi/akku