Sotkamossa tutkitaan Hiukanharju-Pöllyvaara -pohjavesialueen geologista rakennetta

Sotkamossa tutkitaan Hiukanharju-Pöllyvaara -pohjavesialueen geologista rakennetta. Tutkimukset ovat jo valmistuneet Sotkamon keskustassa sijaitsevan osa-alueen A osalta ja jatkuvat vuoden 2018 aikana Pöllyvaarassa osa-alueella B. Tutkimusmenetelminä hyödynnetään maastokartoituksia, painovoimamittauksia, maaperäkairauksia ja havaintoputkiasennuksia sekä maatutkaluotauksia. Tutkimuksilla saadaan uutta tietoa kallionpinnan korkokuvasta, maaperäkerroksista, pohjavedenpinnan tasosta ja pohjaveden virtaussuunnista Hiukanharju-Pöllyvaaran pohjavesialueella.

Hiukanharju-Pöllyvaara on osa luode-kaakko –suuntaista harjujaksoa, jota voidaan seurata Pohjois-Karjalasta aina Rokualle asti. Maaperän kerrospaksuus on tutkimusalueella huomattava, Hiukanharjun ydinalueella tehtyjen tutkimusten mukaan paksuimmillaan 50-75 metrin luokkaa. Maaperä on tutkimusalueella hiekkavaltaista eikä tutkimuksen yhteydessä tehdyissä kairauksissa todettu kuin paikoin karkeampia soravaltaisia maaperäkerroksia.  

Pohjavesivyöhykkeen paksuus on enimmillään 40-50 metrin luokkaa ja Hiukanharjun ydinalueella 20-30 metrin luokkaa. Pohjaveden virtaus suuntautuu muodostuman suuntaisesti lähes idästä länteen. Muodostumassa ei ole kalliokynnyksiä, jotka rajoittaisivat pohjavesivirtausta. Tutkimusalueen pohjavesi on paikoin happiköyhää, minkä vuoksi pohjaveden rauta- ja mangaanipitoisuudet ylittävät talousveden laatusuositukset. 

Hiukanharjun alueella sijaitsee Sotkamon kuntakeskusta ja sinne on sijoittunut runsaasti erilaisia taajamatoimintoja. Pohjavesialueella on myös Sotkamon kunnan vedenottokaivoja, joten pohjaveden laadun turvaaminen pohjavesialueella on ensisijaisen tärkeää. Tutkimuksella saadut tarkemmat tiedot pohjavesialueen rakenteesta palvelevat maankäytön suunnittelua ja pohjavesialueella sijaitsevien eri toimintojen riskien arviointia pohjaveden suojelemiseksi ja puhtaan talousveden turvaamiseksi.

Hiukanharjun tutkimuksista valmistunut raportti on ladattavissa GTK:n Hakku –palvelusta (linkki http://tupa.gtk.fi/raportti/arkisto/64_2017.pdf) ja tutkimustulokset myöhemmin kevään kuluessa myös GTK:n Lähde –palvelusta.
Pöllyvaaran alueella maastotyöt alkavat keväällä 2018 ja jatkuvat syyskuuhun 2018. Selvitys valmistuu vuoden 2018 loppuun mennessä. Alueella kairataan kevään aikana 5-7 tutkimuspisteessä. Kairauspisteisiin asennetaan pohjaveden havaintoputket ja kairaukset ulotetaan kallionpintaan. Kallioperän asemaa ja irtomaalajikerroksen paksuutta tutkitaan lisäksi painovoimamittauksin noin 25 linjakilometrillä. Painovoimamittausten aikana maastossa liikkuu jalkaisin 2–3 henkilön mittausryhmä. Lisäksi maaperän laatua ja pohjavesipinnan tasoa tutkitaan kesän aikana maatutkaluotauksin. Maatutkaluotauksia tehdään maastoajoneuvolla olemassa olevaa urastoa pitkin tai jalkaisin. Tutkimukset toteutetaan siten, ettei niistä ole haittaa maanomistajille eikä ympäristölle.

Tutkimusten käytännön toteutuksesta vastaa Geologian tutkimuskeskus (GTK) yhteistyössä Sotkamon kunnan ja Kainuun ELY-keskuksen kanssa.

Lisätietoja:
Geologian tutkimuskeskus, geologi Anu Eskelinen, puh. 029 503 3979, anu.eskelinen@gtk.fi
Kainuun ELY-keskus, suunnittelija Mari Helin, puh. 029 023 895, mari.helin@ely-keskus.fi
Sotkamon kunta, vesihuoltoinsinööri Aarno Konka, puh. 044 750 2325, aarno.konka@sotkamo.fi