Suomen geotietoaineistot ovat maailman kärkeä

Suomen houkuttelevuus kaivosalan investointien kohdealueena laski Fraser-instituutin vuosittaisessa julkaisussa Annual Survey of Mining Companies 2020. Suomessa tuotetut geotietoaineistot lukeutuvat tutkimuksen mukaan maailman parhaimpiin.

Fraser-instituutin vuosittaisessa kyselytutkimuksessa arvioidaan eri maiden ja alueiden houkuttelevuutta kaivosinvestointien kannalta mineraalipotentiaalin ja investointeihin vaikuttavien poliittisten tekijöiden näkökulmista.

Vuosittain Suomen sijoitus on vaihdellut. Viime vuonna Suomi arvioitiin maailman toiseksi houkuttelevammaksi globaalien kaivosinvestointien kohdealueeksi. Tänä vuonna Suomi sijoittui sijalle 10. Euroopan maista Suomi arvioitiin kaikkein houkuttelevimmaksi.

Toimintaympäristön suhteen Suomi arvioitiin maailman kolmanneksi parhaaksi. Tähän vaikuttivat mm. Suomen kattava geologinen tietoaineisto, hyvä infrastruktuuri ja selkeä lainsäädäntö sekä Suomen yhteiskuntajärjestelmän läpinäkyvyys.

Digitaalinen geologinen aineisto vaikuttaa merkittävästi investointipäätöksiin.

”Tuottamamme tietoaineisto on maailman kärkeä pitkäjänteisen työn, vahvan osaamisen ja teknologisen edelläkävijyyden ansiosta. Tekoälyn hyödyntäminen on tuonut uusia mahdollisuuksia geotietoaineiston jalostamiseen ja hyödyntämiseen”, sanoo Geologian tutkimuskeskuksen Tietoratkaisut-tulosyksikön päällikkö Niina Ahtonen.

Annual Survey of Mining Companies 2020 -kysely lähetettiin noin 2 200 malmien etsintää, kehitystä ja kaivostoimintaa tekevälle yritykselle eri puolilla maailmaa. Tutkimus tehtiin 6.8. – 6.11.2020, ja siihen vastasi 276 kaivosalan johtohenkilöä.

Linkki tutkimukseen:
https://www.fraserinstitute.org/studies/annual-survey-of-mining-companies-2020

Lisätietoja:
Geologian tutkimuskeskus, tulosyksikön päällikkö Niina Ahtonen, niina.ahtonen@gtk.fi, 029 503 3638

Yksi kommentti artikkeliin ”Suomen geotietoaineistot ovat maailman kärkeä”