Miten malminetsintä vaikuttaa ympäristöön? Tutkimustiedon puute vaikeuttaa vaikutusten arviointia
Geologian tutkimuskeskus GTK ja Suomen ympäristökeskus (Syke) ovat käynnistäneet tutkimusprojektin, jossa selvitetään malminetsinnän ympäristövaikutuksia. Tutkimuksissa keskitytään erityisesti kairausten pohjavesiin, vesistöihin ja biodiversiteettiin liittyviin vaikutuksiin. Tavoitteena on lisätä tutkitun tiedon määrää päätöksenteon tueksi ja kehittää menetelmiä malminetsinnän ympäristöriskien vähentämiseksi.

Malminetsinnän ympäristövaikutuksista on tähän asti ollut tarjolla vain vähän tutkittua tietoa, mikä on vaikeuttanut viranomaisten, yritysten ja kansalaisjärjestöjen päätöksentekoa ja lisännyt ristiriitoja eri osapuolten välillä. Malminetsinnän ympäristövaikutukset -projektin tavoitteena on parantaa tiedon saatavuutta tuottamalla puolueetonta ja ajantasaista tutkimustietoa erityisesti kairausten ympäristövaikutuksista.
Tutkimuksissa selvitetään muun muassa kairauskemikaalien mahdollisia haittoja, kairaussoijan ominaisuuksia ja vaikutuksia ympäristöön sekä kairausten vaikutuksia pohjavesiin, eliöstöön ja luontotyyppeihin. Esimerkiksi kairauskemikaalien ympäristövaikutuksista on aiemmin ollut olemassa vain välillistä tietoa, minkä vuoksi niiden todellisten vaikutusten selvittämiselle on selkeä tarve.
Uusia menetelmiä pohjavesien ja luontotyyppien suojeluun
Projektissa kehitetään tutkimuskonseptia, jonka avulla voidaan arvioida pohja- ja pintavesien tilaa malminetsinnän eri vaiheissa ja eri mittakaavoissa. Malminetsinnän alkuvaiheessa alueet voivat olla laajoja ja kairauksia tehdään vähän. Mielenkiintoisimmilla kohteilla saatetaan päästä tilanteeseen, jossa pienelle alueelle tehdään suuri määrä kairauksia. Tutkimuskonseptin lähestymistavassa pyritään tunnistamaan riskialueet etukäteen ja ohjaamaan malminetsintää niin, että pohjavesi- ja vesistövaikutukset pysyvät mahdollisimman vähäisinä.
Tutkimuksissa tarkastellaan myös eri luontotyyppien herkkyyttä kairauksille eri vuodenaikoina sekä niiden kykyä palautua. Erityisesti suot, vesistöt ja muut pienialaiset ja herkät luontotyypit voivat kärsiä merkittävästi, mutta toistaiseksi tietoa vaikutusten kestosta tai ennallistamisen mahdollisuuksista on ollut hyvin rajallisesti.
Kairauskemikaalit ja kairaussoija tarkastelussa
Kairauksessa käytettävät apuaineet ja syväkairauksessa maanpinnalle nouseva kiviaines eli kairaussoija ovat olennainen, mutta vähän tutkittu osa malminetsinnän ympäristökuormitusta. Projektissa tehdään kartoitus käytössä olevista kairauskemikaaleista ja niiden sisältämistä yhdisteistä.
Kairauskemikaalien ympäristöriskien arviointiin sovelletaan standarditoksisuustestejä. Tulosten perusteella joukosta valitaan käyttökelpoisimmat ja suositeltavat menetelmät viranomaisten ja yritysten käyttöön. Lisäksi biodiversiteetin seurantaan pilotoidaan DNA-pohjaisia menetelmiä, joita verrataan perinteisiin ympäristövaikutusten seurantatapoihin. Tavoitteena on kehittää kustannustehokkaita ja soveltuvia tapoja arvioida kairausten ympäristövaikutuksia.
Kohti tiedolla ohjattua ja ympäristövastuullista malminetsintää
Projekti tarjoaa uutta ja puolueetonta tutkimustietoa malminetsinnän ympäristövaikutuksista päätöksentekijöille, viranomaisille, yrityksille, tutkijoille ja kansalaisjärjestöille. Samalla rakennetaan pohjaa malminetsinnän todellisten vaikutusten läpinäkyvämpään arviointiin ja ympäristövaikutusten vastuulliseen hallintaan.
Malminetsinnän ympäristövaikutukset -projektia rahoittaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Euroopan aluekehitysrahaston alue- ja rakennepolitiikan ohjelmasta Uudistuva ja osaava Suomi 2021‒2027. Rahoitukseen osallistuu myös malminetsinnän ja kaivosalan yrityksiä.
Lisätiedot
Antti Pasanen, erikoisasiantuntija
Geologian tutkimuskeskus GTK
antti.pasanen@gtk.fi
puh. 029 503 3630
Matti Leppänen, johtava tutkija
Suomen ympäristökeskus (Syke)
matti.t.leppanen@syke.fi
puh. 029 525 1368
Lisätietoa projektin verkkosivuilta:
Malminetsinnän ympäristövaikutukset
Suomen ympäristökeskuksen verkkosivut