Etusivu ⟩ GTK ⟩ Kansannäytetoiminta ja tietoa geologiasta ⟩ Tutustu geologian maailmaan ⟩ Suomen kansalliskivi ja maakuntakivet
Suomen maakuntakivet valittiin demokraattisesti enemmistön äänillä vuonna 1989. Suomen Matkailuliitto ja Geologian tutkimuskeskus järjestivät kesällä 1989 valintakampanjan, johon osallistuivat edellisten lisäksi Tiedekeskus Heureka, Tapiola-yhtiöt, Kiviteollisuuden keskusliitto ja Tiede-lehti.
Tarkan harkinnan jälkeen kutakin maakuntaa varten valittiin kolme kiviehdokasta, joita yleisö sai äänestää. Äänestys tapahtui Tapiola-yhtiöiden konttoreissa, Tiedekeskus Heurekassa tai postitse. Maakuntakiviehdokkaat olivat äänestyspaikoilla nähtävänä kivikokoelman muodossa ja/tai valokuvin varustettuna ehdokaslistana. Ääniä annettiin 22 132 kpl. Eniten ääniä saanut kivi valittiin kyseisen maakunnan maakuntakiveksi. Kansalliskivestä ei kuitenkaan äänestetty. Ehdokasasettelun suorittanut raati totesi, että graniitti on itseoikeutetusti Suomen kansalliskivi.
Suomen kansalliskivi ja maakuntakivet ponnahtivat esille seuraavan kerran vuonna 1993. Tasavallan presidentin virka-asunnon, Mäntyniemen suunnittelijat, arkkitehdit Reima ja Raili Pietilä, halusivat Mäntyniemen pihaan maakuntakivistä koottavat ”käräjäkivet”.
Suomen Maakuntien keskusliitto, nykyisin Kuntaliitto, päätti lahjoittaa Mäntyniemeen Suomen kansalliskiven ja kaikki Suomen maakunnat kukin oman maakuntakivensä. Geologian tutkimuskeskus sai tehtäväkseen etsiä ja kerätä edustavat maakuntakivikappaleet.
Ennen Mäntyniemen puistoon sijoittamistaan kivet muotoiltiin Mäntyniemen maisemaan sopiviksi ja niihin leikattiin kiillotettu ”ikkuna”, josta pääsee kurkistamaan kiven sisäistä rakennetta. Maakuntakivien lahjoitettiin tasavallan presidentille kesällä 1994.
Nykyinen toiminnallis-taloudellinen maakuntajako syntyi Valtioneuvoston päätöksellä vuonna 1992. Sitä täydennettiin kesällä 1997, jolloin Itä-Uusimaa erosi Uudenmaan maakunnasta ja Vaasan Rannikkoseutu sai nimekseen Pohjanmaa/Österbotten.
Vuonna 1998 Valtioneuvosto muutti kahden maakunnan nimeä: Hämeestä tuli Kanta-Häme ja Savosta Pohjois-Savo.
Uusien maakuntien maakuntakivet noudettiin kesällä 1997 ja luovutettiin juhlallisesti tasavallan presidentille Mäntyniemessä syksyllä 1998.
Yli puolet Suomen kallioperästä on erilaisia ja eri ikäisiä graniittisia kivilajeja. Voidaan hyvin sanoa, että graniitti on itseoikeutettu Suomen kansalliskivi.
Graniitti on kova, luja ja kestävä kivilaji. Kiven ulkonäkö, johon vaikuttavat väri, raekoko ja rakenne, vaihtelee suuresti. Punainen on tavallisin väri graniitille, mutta harmaat, ruskeat, vihertävät ja jopa sinertävät graniitit ovat myös tavallisia. Graniittisten kivien raekoko vaihtelee alle millimetristä yli 10:en senttimetriin. Rakenteeltaan graniitit voivat olla tasarakeisia tai porfyyrisiä (kivessä on perusmassaa suurempia hajarakeita).
Rapakivigraniitista, joka on Suomen eniten louhittu rakennuskivi, löytyy sekä väriltään että rakenteeltaan hyvin erilaisia tyyppejä. Eheyden, säännöllisen rakoilun ja kauneutensa takia graniitteja on perinteisesti käytetty rakennus- ja monumenttikivinä.
Kansallismuseo, Kansallisteatteri, Helsingin rautatieasema, eduskuntatalo ja Graniittitalo ovat hyviä esimerkkejä graniitin käytöstä rakennuskivenä.
Kuvassa on näytteitä Suomen kansalliskivestä, väriltään ja/tai rakenteeltaan erilaisia graniitteja. Kuvan keskellä on Kalvolan graniittia, jota on käytetty eduskuntatalon ja sen lisärakennuksen rakentamisessa sekä sisällä että ulkona.
Maakuntakivien joukkoon kuuluu hyvin erilaisia kiviä ja mineraaleja. Mukana on Suomen kallioperän yleisimpiä kivilajeja, kuten graniitti ja gneissi. Peräti kolme maakuntaa on valinnut nimikkokivekseen graniitin.
Joukossa on myös erittäin harvinaisia kivilajeja, kuten meteoriitin iskussa syntynyt kivilaji, kärnäiitti ja ulkonäöltään erikoinen pallokivi.
Suomen nuorimpia kiviä edustaa fossiilipitoinen kalkkikivi (ikä 450 miljoonaa vuotta) ja Suomen vanhimpia kiviä vihreäkivi (ikä 2 800 miljoonaa vuotta). Suomen eniten louhitut teollisuusmineraalit, apatiitti (800 000 tonnia vuodessa) ja kalsiitti (3,3 miljoonaa tonnia vuodessa) sekä Suomen tärkein rakennuskivityyppi, rapakivigraniitti, kuuluvat myös maakuntakiviin.
Yksi maakuntakivistä on kiihkeästi haluttu malmimineraali ja korujen materiaali, nimittäin kulta. Korujen valmistamiseen sopivia kauniita kiviä ovat muun muassa Suomen tärkein korukivi, spektroliitti sekä ainakin arabian kielen taitajien uteliaisuutta herättävä kirjomaasälpä.
Sarvivälke on tummanvihreä, neliskulmaisin, välkehtivin pinnoin lohkeileva mineraali. Se on mustan kiilteen jälkeen yleisin tumma mineraali Suomen kallioperässä. Sarvivälke kuuluu nauhasilikaattien eli amfibolien suureen ryhmään. Se on päämineraalina erilaisissa mustissa kivilajeissa, jotka ovat yleisiä Hyvinkään ja Karkkilan välisellä alueella. Hyvinkään mustia graniitteja on louhittu muistomerkkikiviksi. Sarvivälkerikkaat kivet tunnetaan myös hyvinä kiuaskivinä.
Sipoossa on ollut useita kalkkikivilouhoksia ainakin 1600-luvulta lähtien. Suomenlinnan rakentamisen aikaan kalkkikiveä louhittiin suuria määriä muurauslaastin valmistamista varten.
Suomen ensimmäinen sementtitehdas, joka toimi Keravalla vuosina 1869‒1894, sai kalkkikivensä Sipoon Martinkylän louhokselta. Sipoon Kalkkirannassa suurtuotanto alkoi vuonna 1939. Kaivos tuottaa maatalous- ja rehukalkkia, täyteaineita jne. Kalkkikiven väri vaihtelee valkeasta lohen punaiseen.
Varsinais-Suomen alueella on kaksi suurta rapakivialuetta, Vehmaan ja Laitilan rapakivigraniitit, joiden läpimitta on 40‒50 km ja useita pieniä 1‒5 km läpimittaisia pahkuja. Yleisin tyyppi on väriltään ruskehtava ja rakenteeltaan porfyyrinen rapakivi.
Vain Vehmaalta ja Taivassalosta löytyy punaista tasarakeista rapakiveä. Niistä tunnetumpi ja kalliimpi on Vehmaan punainen, jonka vienti Englantiin alkoi jo vuonna 1901 kauppanimellä Balmoral Red.
Suurten rapakivimassiivien muodostumisen jälkeen, noin 1 400 miljoonaa vuotta sitten, kallioperä vajosi hitaasti nykyisen Satakunnan alueella. Noin 200 miljoonan vuoden aikana syntyi yli 100 km pitkä, 20‒30 km leveä ja osin 1 km syvä vajoama.
Joet kuljettivat ympäröivän vuoriston rapautumistuotteet vajoamalaakson pohjalle, jossa ne iskostuivat ajan mittaan hiekka- ja savikiviksi. Hiekkakivellä on lähes vaakasuora kerroksellisuus ja se lohkeilee helposti. Paljastumia tunnetaan vain vajaat 30 kappaletta.
Pallokivi on tavallisen syväkiven erikoinen rakennetyyppi. Siinä on ydintä ympäröivien kehien lisäksi sälömäinen säteittäisrakenne. Pallokivien kokonaiskoostumus vaihtelee kuten syväkivienkin: on graniitteja, dioriitteja, gabroja, peridotiitteja jne.
Kaikki esiintymät ovat pieniä, muutamia neliömetrejä tai enintään pari aaria. Pirkanmaalta tunnetaan 10 pallokiveä; viisi kallioesiintymää ja viisi lohkareikkoa. Pallokiviesiintymät ovat yleensä rauhoitettuja, mutta Kurun pallokiveä (kuvassa) voi ostaa pöytälevyinä tai pienesineinä.
Graniittisten syväkivien kiteytymisen loppuvaiheessa kiteytyy karkearakeisia juonikiviä, pegmatiitteja. Niiden päämineraalit ovat maasälpä, kvartsi ja kiille. Lisäksi voi olla harvinaisten alkuaineiden muodostamia mineraaleja.
Kvartsi ja maasälpä esiintyvät pegmatiiteissa paitsi omina rakeinaan myös kirjomaasälpänä. Kirjomaasälpä sisältää 27 % kvartsia ja 73 % kalimaasälpää. Tumma kvartsi muodostaa maasälvän sisälle kolmiulotteisen verkon, jonka poikkileikkaus muistuttaa arabialaista kirjoitusta.
Päijät-Hämeen alueella on noin 50 diabaasijuonta. Ne kuuluvat Kurusta Suomenniemelle ulottuvaan diabaasijuoniparveen. Maankuoren murtuminen ja tulivuoren purkaukset edelsivät rapakivimassiivien tunkeutumista maankuoreen.
Diabaasijuonista monet ovat useiden kilometrien mittaisia ja kymmenien metrien, jopa yli 100 metrin levyisiä. Suurimpia juonia pidetään tulivuorten purkauskanavina. Diabaasin mineraalit ovat asettuneet sisäkkäin, mikä tekee rakenteesta lujan ja diabaasista hyvän kiuaskiven.
Puolet Viipurin rapakivigraniitista sijaitsee Kymenlaakson alueella. Yleisin rapakivityyppi on viborgiitti, jossa punaisia tai ruskeita pallosia ympäröi vihertävä maasälpävaippa.
Kymenlaakson maakuntakivi on harvinaisempaa punaista, karkearakeista tyyppiä. Siinä on punaisia maasälpäpalloja, muttei vihertävää kehää niiden ympärillä. Punaista rapakiveä louhitaan Kotkassa, Anjalankoskella ja Virolahdella, josta Suomen rakennuskivien vienti alkoi 1700-luvulla.
Spektroliitti on sateenkaaren väreissä loistavan plagioklaasimaasälvän korukivinimi. Väri-ilmiö syntyy silloin, kun maasälpä koostuu erittäin ohuista lamelleista. Valo heijastuu lamellien rajapinnoista ja interferoi. Paksujen lamellien alueelle syntyy punainen ja ohuiden alueelle sininen väri.
Laadultaan parhaat spektroliittiesiintymät sijaitsevat Ylämaalla, josta spektroliittia löytyi 1940-luvulla. Louhinta alkoi 1950-luvulla ja vähitellen spektroliitista on tullut Suomen tunnetuin ja tärkein korukivi.
Marmorilla tarkoitetaan uudelleen kiteytynyttä karbonaattikiveä, kalsiittista tai dolomiittista. Etelä-Savossa marmoria esiintyy Jäppilän-Joroisten, Savonlinnan-Kerimäen, Virtasalmen ja Montolan-Ankeleen alueella. Kerimäellä ja Virtasalmella marmoria on louhittu kalkin polttoon, maatalouskalkiksi ja täyteaineeksi.
Ankeleen marmorista on tehty myös rakennuskiveä, lattia- ja seinälaattoja. Ankeleen marmorin värivaihtelun aiheuttaa vihertävä serpentiinimineraali.
Vuolukivi on pehmeä (kynsi naarmuttaa), liukas, vihertävän tai sinertävän harmaa, hienorakeinen liuskeinen kivi. Ulkotiloissa pinnan väri muuttuu ajan mittaan kellertäväksi. Kivi koostuu talkista ja karbonaatista. Lisäksi siinä on vähän serpentiiniä ja kloriittia.
Kaikki merkittävät esiintymät sijaitsevat Itä-Suomessa. Vuolukivien tuotanto on Juuassa, Polvijärvellä, Kuhmossa ja Suomussalmella. Helppo työstettävyys ja kestävyys ovat tehneet vuolukivestä suositun tulisijojen, patsaiden ja julkisivujen materiaalin.
Fosfori on sekä kasveille että eläimille välttämätön ravintoaine. Apatiitti on maankuoren yleisin fosforimineraali. Sitä on vähän miltei kaikissa kivissä.
Siilinjärven esiintymä on kooltaan suuri, mutta pitoisuudeltaan pieni. Noin 15 km pitkä malmi sisältää apatiittia noin 10 %. Vuodesta 1979 lähtien siellä on toiminut Suomen suurin kaivos, jonka vuosilouhinta on 10 miljoonaa tonnia.
Apatiittirikaste on vieressä sijaitsevien lannoite- ja fosforihappo-tehtaiden raaka-ainetta. Sivutuotteita ovat kiille ja maatalouskalkki.
Dioriitti on rakenteeltaan graniitin kaltainen syväkivi, jossa on noin 2/3 maasälpää ja 1/3 tummia mineraaleja. Maasälpä on natriumvaltaista plagioklaasia. Sarvivälke on runsain tummista mineraaleista. Lisäksi kivessä on pyrokseenia ja biotiittia. Joskus voi olla vähän kvartsiakin.
Dioriitit ovat kiillotettuna levynä lähes musta, jossa tummat mineraalit näkyvät mustina täplinä. Dioriitteja on louhittu rakennuskivitarkoituksiin Viitasaarella, Korpilahdella ja Jyväskylän ympäristössä.
Noin 73 miljoonaa vuotta sitten syöksyi noin 500 metrin läpimittainen meteoriitti maahan nykyisen Lappajärven kohdalle. Isku aiheutti silmänräpäyksessä sekä meteoriitin että kallioperän murskaantumisen, sulamisen ja kaasuuntumisen. Paikalle syntyi 17 km läpimittainen kraatteri.
Sen keskellä kohoaa osittain ja kokonaan sulaneesta kiviaineksesta, kärnäiitistä, koostuva Kärnänsaari. Sen ympärillä on huokoista, murskaantunutta kallioperää, jossa on mahtava kalliopohjavesivarasto.
Raippaluodosta Vöyriin ja Maalahdelta Pietarsaareen ulottuvalla alueella on harmaata porfyyristä kiveä, Vaasan graniittia. Se on yleistä juonina ja pahkuina kallioperässä sekä talon kokoisina irtolohkareina.
Kivelle ovat tyypillisiä vaaleanharmaat, tulitikkurasian muotoiset maasälpärakeet, joiden koko vaihtelee 3‒4 senttimetristä 10‒20 senttimetriin. Aikoinaan Vaasan graniitista tehtiin paljon rakennusten kivijalkoja ja portaita. Mustasaaren kunnassa sijaitsevassa Suomen vanhimmassa kivisillassa on käytetty Vaasan graniittia.
Gneissi on liuskeinen, karkearakeinen kivilaji, jossa liuskemaiset raidat vuorottelevat rakeisten raitojen kanssa. Lisäksi kivessä on siellä täällä graniittisia suonia. Gneissit ovat syntyneet aikaisemman vuorijonon rapautumistuotteista maasälpä-, karbonaattikivi- tai rautarikkaista hiekoista ja savista, tai tulivuorten purkaustuotteista, laavoista ja tuhkista.
Vuorijononmuodostuksen yhteydessä ainekset joutuivat syvälle maankuoreen, jolloin gneissimäinen rakenne syntyi.
Liuskeella tarkoitetaan runsaasti kiillettä sisältävää kivilajia. Levymäiset mineraalit ovat vuorijonon muodostuksessa puristuneet yhdensuuntaisiksi kuin kirjan lehdet. Rakenteesta johtuen liuskeista on helppo lohkoa levymäisiä laattoja. Joskus liuskeet ovat poimuttuneet aaltoilevia kattotiiliä muistuttaviksi levyiksi.
Pohjois-Pohjanmaalla on liuskeita varsin runsaasti Iin ja Utajärven välisellä alueella ja Kuusamossa. Liuskeita käytetään lähinnä puutarhalaattoina, lattia- ja seinälaattoina sekä sokkelin verhoilussa.
Vihreäkivi kuuluu maailman vanhimpiin kivilajeihin: niiden ikä on 2 600‒3 100 miljoonaa vuotta. Vihreä-kivi on ryhmänimi erilaisille sulasta kiteytyneille, mutta myöhemmin hienorakeisiksi ja vihreäksi muuttuneille kiville.
Suomessa on vihreäkiviä Keski-Lapissa ja Kuhmossa. Kuhmon vihreäkivet muodostavat 200 km pitkän ja 20 km leveän nauhan. Eri puolilta maailmaa on vihreäkivien yhteydessä tavattu merkittäviä rauta-, uraani-, kupari-, nikkeli- ja kultamalmejakin.
Lapin kullanhuuhdonnan historia alkoi 1870-luvulla Ivalojoelta. Lapiohuuhdonnan painopiste siirtyi itään päin Laanilaan ja Tankavaaraan, ja 1945 Lemmenjoelle. Koneellista huuhdontaa yritettiin jo 1920-luvulla, mutta hyvällä menestyksellä vasta 1970-luvulla.
Kullan emäkalliota etsittiin jo sata vuotta sitten. Lapin ensimmäinen varsinainen kultakaivos, Saattopora 1989‒1995, tuotti 4 620 kg kultaa. Useita lupaavia kultaesiintymiä on tutkimus- ja kehitystyön kohteena. Kuvassa on Suomen toiseksi suurin hippu, Aleksi (385 g).
Meri kuhisi elämää noin 470 miljoonaa vuotta sitten, kun Ahvenanmaan kalkkikivi syntyi. Yleisimpiä lajeja olivat äyriäiseläimiin kuuluvat trilobiitit, erilaiset kotilot, korallit ja oikosarvet. Merenpinnalla eli kuorellisia leviä ja eläimiä, joiden fossiileja voi nähdä vain mikroskoopilla.
Ahvenanmaan kalkkikiveä voi löytää vain irtokivinä, joista pääosa on aikoinaan käytetty laastin valmistamiseen. Lumparnin selällä on meteoriittikraatteri, jonka pohjalla on kalkkikiveä. Kuvassa on trilobiittifossiilin painauma.
