Geologian tutkimuskeskuksen kallioperätutkimukset Leppävirta-Heinävesi-Tuusniemi -alueella ovat valmistuneet
Geologian tutkimuskeskus (GTK) tutki Leppävirta-Heinävesi-Tuusniemi alueen kallioperää osana valtakunnallista Akkumineraaliprojektiaan vuodesta 2019. Tutkimukset ovat nyt valmistuneet ja raportti niistä julkaistu. Tutkimuksilla tuotettiin ajantasaista perustietoa Tuusniemen ja Leppävirran välisen, kallioperältään heikosti tunnetun alueen geologisista yksiköistä ja niiden jatkuvuuksista ympäröiville alueille.

Tulosten perusteella arvioitiin todennäköisyyttä taloudellisesti hyödyntämiskelpoisille esiintymille. Ne vahvistivat käsitystä, ettei Leppävirran Kotalahden alueelle tyypillisiä nikkelimalmeja esiinny Puutossalmi–Konnuslahti–Unnukka linjan itäpuolella. Samoin on epätodennäköistä, että Outokummun alueelle tyypillisiä kuparimalmeja esiintyisi Vehmersalmi–Karvio-vesistölinjan eteläpuolella kapeaa Varkauden suuntaan jatkuvaa saumaa lukuun ottamatta.
Lisäksi tuloksia voidaan hyödyntää esimerkiksi hyvälaatuisten kiviainesten todennäköisempien esiintymisalueiden rajaamiseen maakuntakaavoituksen yhteydessä. Samoin tulokset ovat sovellettavissa alueen maalämpöpotentiaalin ja kalliopohjaveden laadun arviointiin.
Kallioperäkartan lisäksi laadittiin kolmiulotteinen rakennemalli
Tutkimuksissa käytettiin monipuolisesti eri kallioperän tutkimusmenetelmiä, paljastumahavainnoinnin ja kairauksen lisäksi hyödynnettiin monipuolisesti erilaisia analyysimenetelmiä kivien koostumuksen ja ikien selvittämiseksi. Lisäksi hyödynnettiin kallioperän magneettisuuteen, sähkönjohtavuuteen ja tiheyteen perustuvia geofysikaalisia menetelmiä.
Tutkimusalue sijoittuu Euroopan vanhimman, Itä-Suomesta Kuolan niemimaalle ulottuvan, ja Keski-Suomesta Ruotsiin jatkuvan nuoremman kallioperäalueen törmäyssaumaan. Tutkimusten aikana käsitys tämän 1900 miljoonaa vuotta sitten tapahtuneen törmäyksen vaikutuksesta vanhemman kallioperän lohkon reunavyöhykkeeseen ja sitä peittäviin muinaisen merenpohjan savisiin hiekkoihin tarkentui. Samoin pystyttiin aiempaa tarkemmin rajaamaan eri kivilajien esiintymisalueita. Perinteisen kallioperäkartan lisäksi alueen kallioperästä laadittiin myös kolmiulotteinen rakennemalli.
Lisätietoa virtuaalisessa tupaillassa
Kaikille tutkimusten tuloksista kiinnostuneille järjestetään tiedotustilaisuus virtuaalisena tapahtumana verkossa tiistaina 30.8. kello 18:00. Liity tiedotustilaisuuteen tästä.
Tiedotustilaisuuden materiaali on jo nyt luettavissa. Se sisältää myös kattavan suomenkielisen yhteenvedon tuloksista.
Lisätietoja
Perttu Mikkola
Geologi
perttu.mikkola@gtk.fi
puh. 040 5668 017
Tutkimustulokset sisältävä englanninkielinen raportti: Geological evolution and structure along thewestern boundary of the Outokumpu allochthon