GTK tekee Mikkelissä RAINMAN-projektin maastotöitä

Geologian tutkimuskeskus (GTK) tutkii helmi-maaliskuussa 2019 Mikkelin Hanhikankaan pohjavesialueella sijaitsevien lampien sedimenttien laatua. Tutkimuksia tehdään Likolammella, Hanhilammella ja eteläisimmällä Myrkkylammilla. Tutkimusmenetelminä käytetään maatutkaluotauksia ja sedimentin ominaisvastusmittauksia. Lisäksi lammista otetaan sedimenttinäytteitä, joiden kemiallinen koostumus selvitetään laboratorioanalyysein.

Tutkimustulosten perusteella pyritään saamaan parempi käsitys em. lampien ja Hanhikankaan pohjavesimuodostuman välisestä vuorovaikutuksesta sekä lampien pohjasedimentissä mahdollisesti olevien haitta-aineiden aiheuttamasta riskistä pohjavedenlaadulle. Tutkimuksilla saadaan tietoa myös Likolammen kunnostustarpeen ja -menetelmien arviointiin.

Tutkimukset ovat osa Kaakkois-Suomi – Venäjä CBC 2014-2020 -ohjelman rahoittamaa RAINMAN-projektia. RAINMAN-projekti on kolmivuotinen yhteistyöprojekti, jonka vetäjänä toimii Geologian tutkimuskeskus. Muita projektipartnereita ovat Mikkelin kaupungin lisäksi Lahden kaupunki, Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY) sekä Venäjältä Voeikovin geofysiikan observatorio, Valtiollinen hydrologian instituutti ja Pietarin Vodokanal. RAINMAN-projekti pyrkii vastaamaan haasteisiin, joita ilmastonmuutos ja kaupunkikehitys asettavat mm. pohjavesivarannoille.

Lisätiedot:
Anu Eskelinen, Geologian tutkimuskeskus, puh. 029 503 3979, anu.eskelinen@gtk.fi
Hanna Pasonen, Ympäristöpäällikkö, Mikkelin kaupunki puh. 044 794 4715 hanna.pasonen@mikkeli.fi
Heikki Tanskanen, Ympäristösuunnittelija, Mikkelin kaupunki puh 044 794 4719, heikki.tanskanen@mikkeli.fi