GTK:lle lisärahoitusta mm. akkuklusterin vahvistamiseen

Valtioneuvosto vahvistaa Geologian tutkimuskeskuksen rahoituskehystä miljoonalla eurolla. Hallituksen kehysriihessä 11.4.2018 päätettiin esittää Geologian tutkimuskeskukselle miljoonan euron lisärahoitusta. Lisärahoituksen yhtenä tavoitteena on akkumineraalivarantojen ja -potentiaalin selvittäminen kotimaisen akkuklusterin vahvistamiseksi.
– Olemme iloisia meihin kohdistuvasta luottamuksesta, josta tämä päätös kertoo. Suomella on erinomaiset edellytykset olla akkumarkkinoiden eurooppalainen kärkimaa, mutta tämä edellyttää määrätietoista työtä. On hienoa, että lisärahoituksen myötä voimme panostaa vahvan osaamisemme ja kattavien tietoaineistojemme hyödyntämisen Suomen aseman vahvistamiseksi mineraalitaloudessa ja akkumarkkinoilla, toteaa Geologian tutkimuskeskuksen pääjohtaja Mika Nykänen.
– Meillä on vahvaa geologista ja kaivosalan osaamista, maailman kattavimpiin kuuluvat geotietoaineistot sekä korkeatasoista kemian alan ja materiaalitutkimusta. Akkujen tarpeen on maailmassa arvioitu kymmenkertaistuvan seuraavien viiden vuoden aikana mm. kaupungistumisen ja liikkumisen sähköistymisen myötä. Tähän tarpeeseen meillä on nyt hyvät mahdollisuudet vastata. Samalla tämä antaa mahdollisuuksia kasvattaa uutta korkeatasoista teollista klusteria Suomeen, Nykänen toteaa.
 
Lisätietoja
Pääjohtaja Mika Nykänen, Geologian tutkimuskeskus, p. 029 503 2200
 
Geologian tutkimuskeskus GTK luo geologisella osaamisella ratkaisuja, uutta elinkeinotoimintaa ja kestävää kasvua. GTK:n työ painottuu puhtaaseen teknologiaan, mineraalitalouteen, digitalisaatioon ja yhdyskuntarakentamiseen. GTK on työ- ja elinkeinoministeriön alainen laitos ja työllistää noin 420 henkeä.