Outokumpuun luodaan älykkään sivukiven ja rikastushiekan hallinnan arvoverkosto
Geologian tutkimuskeskus (GTK) tavoittelee GTK Mintecistä maailman parasta digitaalista koetehdas- ja laboratoriokokonaisuutta. Syksyllä valmistui älykkään sivukiven ja rikastushiekan hallinnan sekä niihin liittyvä vesien käsittelyn ja kierrätyksen tehostamisen arvoverkkoselvitys, jossa GTK Mintecin kehitysohjelmaan liittyy kaivannais- ja kiertotalousaloilla toimivia yrityksiä.
Selvitys tehtiin yhdessä Business Joensuun ja Outokummun seudun teollisuuskylän kanssa. Korkia Consulting Oy:n vetämässä työssä tärkeässä asemassa oli markkinakartoituksen lisäksi kehittäminen yhdessä kohderyhmän kanssa ja heidän tarpeidensa löytäminen. Selvityksen aikana haastateltiin 12 suuryritystä, joista viiden yhtiön kanssa edettiin syvempään työpajavaiheeseen. Lopputuloksena syntyi aihio, joka yhdistää kolmen eri suuryhtiön osaamista GTK Minteciin ja vastaa selvityksessä nousseisiin haasteisiin.
Tarve tehokkaammalle kaivannaisjätteiden hyödyntämiselle ja vedenkäsittelyn sekä -kierrätyksen tehostamiselle on suuri, ja alan yritykset ovat sekä halukkaita että kyvykkäitä tarttumaan teemaan. Lisäksi vihreän siirtymän myötä rikastushiekkojen hallintamenetelmien ja niiden testialustojen kehittäminen on ajankohtainen. Tämä kävi myös ilmi työ- ja elinkeinoministeriön heinäkuussa julkaisemasta esiselvityksestä, jossa kartoitettiin kaivannaisjätteiden hyödyntämiseen liittyviä tekijöitä.
Hankkeen laajempana tavoitteena on luoda uutta liiketoimintaa Outokummun teollisuuskylään ja Joensuun seudulle nykyisin toimivan, uuden tai toimintojaan sinne laajentavan yrityksen kautta. GTK:n rooli on toimia arvoverkoston vision kehittäjänä, perusinfran tarjoajana sekä kaivannaisalan tieteellisen tutkimuksen ja määrättyjen palveluiden tarjoajana.
”Selvitimme kohderyhmän teknologia- ja palveluhaasteita sekä valmiutta verkostoitua olennaisten tahojen, kuten pk-yritysten kanssa ja myös sitä, minkälaisia toimivia arvoverkostoja näiden haasteiden ympärille syntyy”, sanoo selvitystyössä mukana ollut liiketoiminnan kehityspäällikkö Asse Marjasvaara GTK:lta.
Arvoverkostoon tunnistettiin suuryhtiöiden lisäksi noin kymmenen potentiaalista pk-yritystä, jotka kykenevät tarjoamaan osaamisellaan palveluita ja ratkaisuja sivukiven ja rikastushiekan hallintaan. Tunnistetut pk-yritykset ja niiden tuottamat palvelut ovat keskeinen osa arvoverkoston toimintaa suuryhtiöiden ohella seuraavissa lähitulevaisuuden kehitysvaiheissa.
Lisätiedot
Lue GTK Mintecin kuulumisista tarkemmin >>
Asse Marjasvaara, liiketoiminnan kehityspäällikkö, Geologian tutkimuskeskus asse.marjasvaara@gtk.fi, puh. 029 503 5801