Saku Vuori GTK:n tieteelliseksi johtajaksi
FT Saku Vuori on valittu Geologian tutkimuskeskuksen tieteelliseksi johtajaksi 1.1.2019 alkaen.
Tieteellinen johtaja vastaa GTK:n tieteellisen tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan johtamisesta. Hän edistää korkeatasoista tutkimusta ja tieteellistä osaamista, rakentaa ja syventää kotimaisia ja kansainvälisiä verkostoja yliopistojen, tutkimuslaitosten ja yritysten kanssa ja kehittää edellytyksiä tutkimus- ja innovaatiotoiminnalle sekä asiakasprojekteille. Tieteellinen johtaja raportoi pääjohtajalle ja kuuluu pääjohtajan johtoryhmään. Nykyinen tieteellinen johtaja Pekka Nurmi jää eläkkeelle vuoden 2019 aikana.
Vuori on työskennellyt Geologian tutkimuskeskuksessa vuodesta 2003. Vuodesta 2014 hän on työskennellyt tutkimuskeskuksen vaikuttavuuden arvioinnissa ja strategisen suunnittelun tukena. Hänen taustansa on vahva mineraalipolitiikassa sekä Suomessa että Euroopassa. Aiemmin hän on toiminut mm. tutkijana Helsingin yliopistossa. Koulutukseltaan Vuori on geologi ja filosofian tohtori.
”Saku Vuorella on vankkaa kykyä johtaa GTK:n tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan kehittymistä uudelle tasolle. GTK:n aseman vahvistuminen TKI –ekosysteemeissä ja korkeatasoisten kumppanuuksien kehittyminen edellyttävät koko organisaation kehittymistä. Eri osaamis- ja tutkimusalueiden tavoitteellinen yhdistäminen ja määrätietoisen kehitystyön johtaminen edellyttävät hyvää strategista johtamisotetta”, toteaa Geologian tutkimuskeskuksen pääjohtaja Mika Nykänen.
”Geologinen osaaminen ja tutkimus ovat merkittävässä roolissa ratkottaessa esimerkiksi kiertotalouteen, kestävään raaka-ainetuotantoon, uusiutuvaan energiaan ja puhtaaseen veteen liittyviä suuria kysymyksiä. Avainasemassa on yhteistyö kumppanien ja asiakkaiden kanssa. Kysyntää geologiselle asiantuntemukselle on paljon, ja on erittäin innostavaa päästä viemään alan tutkimusta ja osaamista eteenpäin asiantuntijoidemme ja alan kotimaisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa”, Saku Vuori sanoo.
Lisätietoja:
Pääjohtaja Mika Nykänen, puh. 029 5032200
Tieteellinen johtaja (1.1.2019 alkaen) Saku Vuori, puh. 0400 249 085