Suomen Akatemialta rahoitus nelivuotiseen tutkimushankkeeseen

Geologian tutkimuskeskus on yhdessä Turun yliopiston kanssa saanut rahoituksen nelivuotiseen akatemiahankkeeseen, jossa Turun yliopiston ja Geologian tutkimuskeskuksen tutkijat yhteistyössä ruotsalaisten ja kanadalaisten kanssa pyrkivät tuomaan aivan uudenlaista tietoa ilmaston lämpenemisen aiheuttamasta suurten mannerjäätiköiden sulamisesta ja sulamisen seurauksista.

MUST-konsortion aiheena on subglasiaalisten sulamisvesiprosessien dynamiikka mannerjäätiköiden nopean sulamisvaiheen aikana. Konsortio koostuu kahdesta osahankkeesta, joista toista johtaa GTK:n vanhempi tutkija Antti Ojala ja toista johtaa maantieteen yliopistonlehtori, dosentti Joni Mäkinen Turun yliopistosta.

Lasertekniikka on mahdollistanut Suomea jääkaudella peittäneen mannerjäätikön jättämien jälkien tutkimisen aivan ennennäkemättömällä tarkkuudella. Valtakunnallisen laserkeilausaineiston ja jäätikkömallinnuksen avulla voidaan selvittää, miten runsaat sulamisvedet ovat kanavoituneet jään alla, ja edelleen arvioida nykyisten mannerjäätiköiden tulevaa käyttäytymistä ilmaston lämmetessä. Jo nyt on löydetty tieteelle kokonaan uusi maaperämuodostuma, joka on nimetty ”murtooksi”. Murtoot ovat osoittautuneet osaksi jäätikön sulamisvesien muodostamia kilometrien mittaisia reittejä, ja ne voivat muodostaa puuttuvan elementin jäänalaisessa hydrologiassa ja jäätikkömallien laadinnassa.

– Kun ymmärsimme, ettei vastaavia murtoo-kumpareita oltu aikaisemmin havaittu ja että niiden esiintyminen liittyy jäätikön dynamiikkaan, aloimme kartoittaa niiden esiintymistä Skandinavian mannerjäätiköityneillä alueilla. Tätä työtä on nyt tarkoitus jatkaa ja syventää hyödyntäen mm. GTK:n ylläpitämää maankamara-karttapalvelua, sanoo vanhempi tutkija Antti Ojala.

Hankkeen kokonaisbudjetti on noin miljoona euroa, josta Suomen Akatemialta saatu Geologian tutkimuskeskuksessa toteutettavan osahankkeen rahoitus on 327 842 euroa ja Turun yliopistossa toteutettavan osahankkeen rahoitus on 357 196 euroa. Hanke alkaa 1.9.2019.

GTK:n Maankamara-palvelu: http://gtkdata.gtk.fi/maankamara/

Lisätietoa:
vanhempi tutkija Antti Ojala, antti.ojala@gtk.fi, 029 5032566