Tutkimuksellinen ote on lähellä sydäntä

Teemu Lindqvist
Geologi

Geologi Teemu Lindqvist on ollut GTK:lla rakennusgeologian ja yhdyskuntarakentamista tukevissa tehtävissä hieman yli kaksi vuotta.

”Parasta tässä työssä on, kun pääsen vaikuttamaan eri asioihin, ottamaan kantaa ja osallistumaan yhdyskuntarakentamisen suunnitteluun. Pääsen tuomaa geologista sanomaa mukaan. Autamme ymmärtämään miksi ja miten kaupunkiympäristöjä rakennetaan”, Teemu kertoo.

Tutkimuksellinen ote on lähellä Teemun sydäntä.

”Halusin GTK:lle, koska täällä pureudutaan haasteisiin syvällisesti ja kaikessa näkyy tieteellisyyteen ja tutkimukseen perustuva laaja-alaisuus”, Teemu sanoo.

Teemu kokee, että on kehittynyt GTK:lla monilla eri osa-alueilla.

”On kiehtovaa olla mukana kaupungistumisen megatrendissä tutkimusorganisaation kautta. Työssäni olen päässyt myös digiloikan huipulle. Olen kehittynyt esimerkiksi 3D-mallinuksen uusien teknologien osaajaksi”, Teemu kertoo.

Teemun mielestä GTK on työpaikkana joustava ja tutkimusta painottava.

”Se on hienoa, kun usein haemme tutkittavaan asiaan selityksiä normaalia syvemmältä. Työporukka täällä on loistava. Meitä on monen ikäisiä ja täällä on aidosti kiva olla töissä!” Teemu innostuu.

Työtehtävissä ja uralla kehittyminen on Teemulle tärkeää.

”Oma osaamiseni siihen miten sidosryhmien, esimerkiksi insinöörien, kanssa kommunikoidaan geotieteistä on lisääntynyt valtavasti. Neuvottelutaitoa on tullut lisää. Lisäksi olen oppinut paljon uusien teknologioiden hyödyntämisestä”, Teemu listaa.

Geologiset prosessit ovat vaikuttaneen maailmaamme koko maapallon olemassa olon ajan. Teemun mielestä geologian ymmärtämisen avulla saadaankin valtavasti lisäarvoa rakentamiseen.

”Erilaisten geologisten prosessien ymmärtäminen, kuten esimerkiksi sulfidisavien esiintyminen rakennetulla alueella, on ollut valaisevaa. Tai miten veden liikkuminen kallioperässä vaikuttaa rakentamiseen. Miten kallio pysyy kasassa, jos sinne louhitaan esimerkiksi tunnelia. Ymmärrys tuo kustannustehokkuutta rakentamiseen”, Teemu kertoo.

Tulevaisuudessa Teemu odottaa pääsevänsä syventymään vielä lisää sidosryhmäyhteistyöhön sekä kallioperänrakoilun ymmärtämisen kehittämiseen.

”Toivon, että saan jatkossakin olla mukana sellaisissa hienoissa projekteissa kuin Tallinnan tunneli. Siinä geologia oli keskeisenä elementtinä sekä suunnittelussa että rakentamisessa. Olimme mukana geologisen esiselvityksen tekemisessä”, Teemu sanoo.

Teemu suosittelee GTK:ta työpaikkana henkilöille, jotka pitävä tutkimuksellisesta lähestymisestä.

”Tutkimus on täällä kaiken tekemisen punainen lanka. Lisäksi tämä työpaikka sopii kaikille, joilla on kova tiedonjano”, Teemu päättää.

Lue lisää uratarinoita
Teppo Arola: Kun omalla työllä on iso vaikutus ympäröivään maailmaan, se motivoi
Vasilisa Polichtchouk: GTK on hyvä paikka luoda urapolkua
Ilkka Martinkauppi: GTK on geologisen osaamisen huippupaikka
Nina Leppäharju: Gradun tekijästä esimiestehtäviin
Malgorzata Szlachta: GTK tunnetaan hyvistä urakehitysmahdollisuuksista