Geologian tutkimuskeskus tutkii kallioperää Salon ja Raaseporin kunnissa

Geologian tutkimuskeskus GTK tekee geologisia ja geofysikaalisia tutkimuksia Vihiniemen ja Kurkelan välisellä alueella Salon ja Raaseporin kunnissa. Tutkimuksilla parannetaan käsitystä alueen kallioperän ominaisuuksista sekä tuotetaan uusia tietomalleja alueen geologisesta kehityksestä. Tämänkertaiset tutkimukset alkavat aikaisintaan huhtikuussa ja jatkuvat syksyyn.

Geologit tekevät kallioperätutkimusta

GTK:n lakisääteinen tehtävä on tutkia Suomen maankamaraa ja hakea vastauksia moninaisiin siihen liittyviin geologisiin kysymyksiin sekä tuottaa uutta tietoa esimerkiksi maamme kallioperästä. GTK on tutkinut Salon ja Raaseporin kuntien alueella kallioperää jo yli sadan vuoden ajan. Alueelta on tuotettu jopa maailmanlaajuisesti merkittäviä, uraauurtavia tieteellisiä kallioperägeologisia tutkimuksia.

Alue toimii esimerkkinä siitä, kuinka tieteellisten menetelmien kehittyessä kallioperän tutkiminen on jatkuva prosessi. Siinä modernia, kokonaisvaltaisempaa ymmärrystä kallioperän kehityksestä voidaan jatkuvasti parantaa aiempien tutkimusten ja uuden tiedonkeruun pohjalta.

Mittauksia tehdään maasta ja ilmasta

Kevään ja kesän 2023 tutkimussuunnitelmaan kuuluvat maasta ja ilmasta käsin tehtävät geofysikaaliset mittaukset. Mittaukset on suunniteltu huhtikuulle, mutta sääolosuhteet voivat vaikuttaa aikatauluun. Lentomittauksilla kartoitetaan maankamaran magneettisia ominaisuuksia pienellä kiinteäsiipisellä lennokilla noin 40 metrin korkeudessa. Lennokissa ei ole kameraa, eikä aluetta kuvata.

Maan pinnalta tehtävissä mittauksissa testataan GTK:ssa kehitettyä uutta laitteistoa, joka mittaa kallioperän sähkönjohtavuutta.

Kevään, kesän ja syksyn aikana tutkimusalueella kartoitetaan myös kallioperää. Kallioperäkartoituksessa havainnoidaan lohkareita ja kallioperää ja otetaan näytteitä kevein menetelmin, esimerkiksi kivivasaralla ja miniporalla. Alueelle ei ole suunniteltu koneellista näytteenottoa.

Kallionäytteenotosta ilmoitetaan erikseen maanomistajille. GTK ei ole suunnitellut alueelle kaivoslain mukaista varausilmoitusta tai malminetsintälupaa.

Tutkimustuloksia hyödynnetään osana kallioperän tiedon keruuta ja tulokset julkaistaan avoimesti tutkimusraportteina tai tieteellisinä julkaisuina.

Lisätiedot

Janne Hokka, erikoisasiantuntija, Geologian tutkimuskeskus
janne.hokka@gtk.fi, puh. 029 503 3009

Uula Autio, erikoistutkija, Geologian tutkimuskeskus
uula.autio@gtk.fi, puh. 029 503 4236

Tero Niiranen, tutkimusprofessori, projektipäällikkö, Geologian tutkimuskeskus
tero.niiranen@gtk.fi, puh. 029 503 4216

Kartalla kallioperätutkimuksien alue Salon ja Raaseporin kunnissa
Tutkimukset suoritetaan merkityllä alueella.