Jääkauden muovaamat Salpausselät vaikuttavat yhä arkeemme – uusi yhteenveto kokoaa ajantasaisen tiedon
Salpausselät ovat Suomen merkittävin maaperägeologinen kokonaisuus. Tuore raportti kokoaa yhteen Salpausselkien synnyn, rakenteen ja tutkimushistorian sekä tukee vyöhykkeelle laadittavia pohjaveteen, maa-aineshuoltoon, maankäyttöön ja suojeluun liittyviä suunnitelmia ja selvityksiä.
Salpausselkien reunamuodostumat ovat lajissaan maailman edustavimpia
Salpausselkien yhtenäisyys, suuret mittasuhteet sekä sora- ja hiekkavaltaiset kerrostumat tekevät näistä peräkkäisistä reunamuodostumista lajinsa huomattavimpia koko maailmassa. Salpausselät levittäytyvät noin 650 kilometriä leveälle vyöhykkeelle eteläisessä Suomessa. Jonoon asetettuna niiden yhteispituus saarineen on noin 1 600 kilometriä, eli selvästi enemmän kuin Suomen pituus etelä–pohjoissuunnassa.
Salpausselät muodostuvat kahdesta yhtenäisestä ja yhdestä epäjatkuvasta reunamuodostumasysteemistä, jotka tunnetaan nimillä I, II ja III Salpausselkä. Pohjois-Karjalassa kerrostumille on annettu omat nimensä: Tuupovaaran reunamuodostuma vastaa geomorfologisena jatkumona I Salpausselkää, Koitereen reunamuodostuma II Salpausselkää ja Pielisjärven reunamuodostuma III Salpausselkää.
Salpausselkien reunamuodostumat ovat kiinnostaneet tutkijoita jo vähintään 150 vuoden ajan. Nimitys Salpausselkä vakiintui vähitellen eri nimivaihtoehtojen kautta nykyiseen muotoonsa. Nimi viittaa selännemäisiin kerrostumiin, jotka ovat padonneet pohjoispuolelleen suuria järviä.
Reunamuodostumilla on vaikutusta myös asutushistoriaan
Salpausselillä on ollut – ja on yhä – merkittävä vaikutus suomalaiseen yhteiskuntaan. Helpon rakennettavuutensa ansiosta Salpausselkien alueelle on keskittynyt runsaasti asutusta, teollisuutta sekä rauta- ja maantieverkostoa ja lentokenttiä. Lisäksi ne ovat merkittäviä ulkoilu- ja virkistysalueita.
Salpausselkien vyöhykkeellä sijaitsevissa kunnissa asuu yli 600 000 ihmistä. Virkistyskäytön sekä maa-aines- ja pohjavesivarojen kautta vaikutus ulottuu kuitenkin vähintään miljoonaan ihmiseen. Alueen mittakaavaa kuvaa se, että Salpausselkien alueella on noin 300 luokiteltua pohjavesialuetta, joissa pohjaveden muodostumisen on arvioitu olevan yhteensä noin miljoona kuutiometriä vuorokaudessa. Teoriassa Salpausselillä muodostuva pohjavesimäärä riittäisi kattamaan koko Suomen talousveden tarpeen.
Pohjaveden ohella myös maa-ainesvarat ovat poikkeuksellisen suuret. Jopa puolet Suomen pohjavedenpinnan yläpuolisista sora- ja hiekkavaroista on arvioitu sijaitsevan Salpausselissä ja niiden välisissä harjuissa, vaikka alueen pinta-ala on alle kymmenen prosenttia Suomen pinta-alasta. Salpausselkien kerrostumat kuuluvat Suomen paksuimpiin: kerrospaksuus on tavallisesti kymmeniä metrejä ja paikoin jopa yli 100 metriä.
Kuva oikealla: Tyypillinen kerrostumisympäristö Salpausselillä sulavan jäätikön reunan päätyessä syvään veteen. Kerrostumista tapahtuu laajalla alalla jään alta, ja kauemmas jään reunasta kerrostuu savea ja ajelehtivista jäävuorista tippuvaa karkeampaa ainesta. Kuva: alkuperäinen G. Fyfen (1991). muokattu versio Reijo Pitkäranta GTK.
Salpausselät kerrostuivat sulavan mannerjäätikön reunalle
Salpausselät kerrostuivat pääosin viimeisimmän Veiksel-jääkauden loppuvaiheessa noin 13 000–11 000 vuotta sitten. Kerrostuminen ajoittui nuoremman dryaskauden äkilliseen kylmenemiseen. Kerrostuminen jatkui vielä lyhyen aikaa siirryttäessä lämpimämpään ilmastovaiheeseen, jolloin Fennoskandian mannerjäätikkö suli lopullisesti.
Kerrostumisen alkuvaiheessa sulava mannerjäätikkö rajautui Baltian jääjärveen, joka peitti tuolloin koko eteläisimmän Suomen. Jäätikön reuna vetäytyi sulaessaan, eteni ajoittain uudelleen ja pysyi paikoin pitkään lähes paikoillaan. Jäätikön sulamisvedet kuljettivat jäätikön reunalle runsaasti soraa ja hiekkaa, jotka kerrostuivat muun muassa sandureiksi, deltoiksi ja keilamuodostumiksi. Näin Salpausselät alkoivat muotoutua kukin vuorollaan.
Vaikka Salpausselkien reunamuodostumia on tutkittu jo pitkään, niihin liittyy edelleen avoimia tutkimuskysymyksiä. Näitä ovat esimerkiksi kerrostumatyyppien ja -ympäristöjen vaikutus muodostumien mittasuhteisiin, rakenteisiin ja aineksen koostumukseen sekä se, kuinka eri osat Salpausselistä ovat kerrostuneet eri aikaan ja kuinka laajalta alueelta niihin kertyi ainesta.
Uudenlainen aluegeologinen yhteenvetoraportti
Salpausselkien reunamuodostumia käsittelevä raportti on uudenlainen yhteenveto aiemmista geologisista karttalehtiselostuksista. Aikaisemmin selostuksia laadittiin vanhan karttalehtijaon mukaisesti eri mittakaavoissa ja erikseen maa- ja kallioperästä.
Vaikka nyt valmistunut raportti on aihepiiriltään maaperäpainotteinen, siinä kuvataan yleispiirteisesti myös tarkastelualueen kallioperää. Salpausselkien lisäksi raportissa esitellään muita maaperäkerrostumia sekä soiden ja suurten järvien kehitysvaiheita.
Raportin tarkastelutapa ei ole sidottu yhteen mittakaavaan. Alkuosassa käsitellään laajoja kokonaisuuksia, ja liitteessä Salpausselät on jaettu noin 70 erimittaiseen osaan. Näistä esitetään yksityiskohtaisempia tietoja muun muassa kerrostumisolosuhteista, mittasuhteista, tehdyistä tutkimuksista, pohjaveden muodostumismääristä ja suojelutilanteesta.
Raportti sisältää myös kattavan lähdeviiteluettelon, mukaan lukien Salpausselkävyöhykkeeltä laaditut pohjavesialueiden rakenneselvitykset (ns. HARA-raportit). Vastaavia aluegeologisia selvityksiä on tarkoitus laatia jatkossakin; seuraavana vuorossa on Etelä-Pohjanmaan passiivisen jään alue.
Lisätietoja
Reijo Pitkäranta, erikoistutkija
Geologian tutkimuskeskus GTK
reijo.pitkaranta@gtk.fi
Raportti on ladattavissa GTK:n Hakku-palvelusta:
Salpausselkien alueen yhteenvetoraportti
Raportin tekijät:
Jukka-Pekka Palmu, Reijo Pitkäranta, Jussi Hovikoski, Antti Ojala, Markus Valkama ja Tapio Väänänen
