Saku Vuori on nimitetty Geologian tutkimuskeskuksen pääjohtajaksi
Valtioneuvosto nimitti filosofian tohtori Saku Vuoren Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) pääjohtajan virkaan ajalle 1.8.2026–31.7.2031. GTK tekee työtä Maamme hyväksi tuottamalla puolueetonta tutkimustietoa ja palveluita yhteiskunnan ja elinkeinoelämän tarpeisiin vauhdittamaan siirtymää kestävään, hiilineutraaliin maailmaan.

Pääjohtaja johtaa ja kehittää tutkimuskeskuksen toimintaa sekä vastaa toiminnan tuloksellisuudesta ja tavoitteiden saavuttamisesta työ- ja elinkeinoministeriölle sekä tutkimuskeskuksen johtokunnalle.
“Aloitan pääjohtajakauteni innolla ja katse tulevaisuudessa, sillä GTK:n osaamiselle on kysyntää ympäri maailman esimerkiksi kriittisiin raaka-aineisiin, puhtaan veden saatavuuteen sekä geodatan hallintaan liittyen. Yksi keihäänkärjistämme on kiertotalouden ja mineraaliprosessoinnin koetehdas- ja laboratoriokokonaisuus GTK Mintec, jonka uudistamistyö on hyvässä vauhdissa teollisuudelle tarjottavien palvelujen vahvistamiseksi. Yhteistyötä teollisuuden ja yhteistyökumppanien kanssa vahvistetaan muutenkin edelleen niin Suomessa kuin maailmalla”, sanoo Saku Vuori.
Saku Vuori toimii tällä hetkellä GTK:n vt. pääjohtajana. Tätä ennen hän on toiminut GTK:n tiede- ja innovaatiojohtajana, johtoryhmän jäsenenä sekä pääjohtajan ensimmäisenä sijaisena. Lisäksi hän on toiminut aiemmin neljän kuukauden ajan GTK:n vt. pääjohtajana.
Hänellä on pitkä ja monipuolinen kokemus Geologian tutkimuskeskuksen asiantuntija- ja johtotehtävistä. Hän on työskennellyt GTK:ssa vuodesta 2003 lähtien ja vastannut muun muassa tutkimus-, innovaatio-, strategia- ja tulosohjausprosesseista. Hänellä on laaja kokemus tutkimus- ja innovaatiotoiminnan johtamisesta sekä syvällinen tuntemus GTK:n toimintaympäristöstä, tehtävistä ja sidosryhmistä. Vuori on toiminut myös Metallinjalostajat ry:n toimitusjohtajana.
Lisätiedot
Heidi Nummela, henkilöstö- ja hallintojohtaja
TEM
Puh. 029 5047 988
Saku Vuori, pääjohtaja (1.8. lähtien)
Geologian tutkimuskeskus (GTK)
Puh 029 503 0216
saku.vuori@gtk.fi
