Suomen Akatemialta rahoitus Geologian tutkimuskeskukselle pohja- ja pintavesitutkimuksiin
Geologian tutkimuskeskus (GTK) menestyi Suomen Akatemian rahoitushauissa yhteensä noin 1,2 miljoonalla eurolla. Tämä koostuu akatemiatutkijan rahoituksesta tutkimuksessa haitta-aineiden (PFAS) esiintymisestä ja kulkeutumisesta vedessä. Lisäksi GTK johtaa akatemiahanketta, joka aiheena on nano- ja mikromuovien kulkeutuvuus ja kemikaalien kuljettaminen pohjavesissä. Vuonna 2024 alkavien hankkeiden rahoituskausi on nelivuotinen.
Suomen Akatemia rahoittaa n. 690 000 eurolla akatemiatutkijan tutkimusta uusien haitta-aineiden esiintymisestä ja kulkeutumisesta Suomen pohjavesissä sekä vaikutuksesta juomavesivarastoihin ja Itämereen. GTK:n erikoistutkija Marie-Amélie Pétrén tutkimuksen kohteena ovat per- ja polyfluoroalkyyliyhdisteet (PFAS-yhdisteet), jotka ovat hitaasti hajoavia, myrkyllisiä ja yleisiä kaikkialla Suomen vesiympäristöissä. Hankkeen tavoitteena on saada uutta perustavanlaatuista tietoa PFAS-yhdisteiden liikkumismekanismeista ja -nopeuksista pohja- ja pintavesissä. Tutkimus toteutetaan Etelä-Suomessa Vantaanjoen vesistöalueella, jossa on havaittu Suomen korkeimmat PFAS-pitoisuudet. Hankkeen tulokset ohjaavat päätöksentekoa PFAS-saastumisen hillitsemistoimista ja juomaveden käsittelystä.
Lisäksi GTK johtaa akatemiahanketta, jonka aiheena on nano- ja mikromuovien kulkeutuvuus ja kemikaalien kuljettaminen pohjavesissä. Nano- ja mikromuovit eli muovinpalat ovat nousseet maailmanlaajuiseksi huolenaiheeksi mahdollisten ympäristö- ja terveysvaikutusten vuoksi. GTK:n ja Itä-Suomen yliopiston yhteisessä NOMAD-hankkeessa tutkitaan miten nano- ja mikromuovit sekä niiden kantamat kemikaalit kulkeutuvat maaperässä pohjaveden mukana. Tavoitteena on selvittää näiden muovien esiintyvyyttä suomalaisissa pohjavesissä laboratoriokokeiden ja kenttätutkimusten avulla. Hanke auttaa ymäärtämään muovin aiheuttamia ympäristöriskejä ja tarjoaa käytännön työkaluja pohjavesien pilaantumisriskin määrittämiseen. GTK:n osuus rahoituksesta on noin 517 000 euroa. Vastaavana tutkijana toimii erikoistutkija Muhammad Muniruzzaman.
Lisätiedot
Aku Heinonen, johtaja, tiede ja innovaatiot
Geologian tutkimuskeskus GTK
aku.heinonen@gtk.fi
puh. 029 503 0109