Tavoitteiden saavuttamista epävakaassa maailmantilanteessa: Geologian tutkimuskeskuksen toimintavuosi 2023
Epävakaasta maailmantilanteesta ja kiristyvästä taloustilanteesta huolimatta viime vuosi oli GTK:lle onnistunut. Toimintavuoden aikana valmistui uusi strategia vuosille 2024-2027.
GTK haluaa olla yksi maailman parhaista geosurvey-organisaatioista, joka tuottaa geotieteelliseen ymmärrykseen pohjautuen yhteiskunnalle ja yrityksille ratkaisuja vauhdittamaan siirtymää kestävään, hiilineutraaliin maailmaan.
Strategian 2020–2023 toteuttaminen saatiin viime vuonna onnistuneesti päätökseen. Sidosryhmä- ja asiakaspalaute osoittaa, että strategiset tavoitteet oli asetettu onnistuneesti.
Strategia vuosille 2024–2027 valmistui loppuvuodesta 2023. Strategian valmisteluprosessi oli laajasti henkilöstöä osallistava, ja sen aikana kiinnitettiin erityistä huomiota ennakointiin, tulevaisuuskuvan luontiin sekä toimintaympäristön muutoksiin ja niiden tarjoamien mahdollisuuksien tunnistamiseen. Strategian rinnalla valmistui GTK:n kulttuurikartta, joka sisältää GTK:n arvot ja toimintatavat.
GTK:lla oli toimintavuoden aikana keskeinen rooli kriittisten raaka-aineiden saatavuuteen liittyvän EU:n Critical Raw Materials Actin (CRMA) valmistelussa. Kansallisen mineraalistrategian valmisteluvastuu osoitettiin GTK:lle.
Toimitilojen kehittämisen osalta toimintavuosi oli vilkas. GTK Mintecin laboratorio- ja toimistotilojen rakentaminen Outokumpuun eteni pääosin suunnitellusti, ja uudet tilat otetaan käyttöön vuoden 2024 aikana. Uuden GTK Mintecin, Euroopan mittakaavassa ainutlaatuisen mineraalitalouden ja mineraalien kiertotalouden koetehtaan, suunnittelu eteni toimintavuoden aikana. GTK Mintec on avainasemassa puhtaan siirtymän sekä kriittisten raaka-aineiden aloitteen edellyttämien toimenpiteiden vauhdittajana.
Lopen kansallisen kairasydänarkiston kapasiteetin kasvattamiseen tarvittavat valmistelut vietiin päätökseen. Olemme olleet mukana valtion toimitilastrategian mukaisissa toimitilahankkeissa.
Tutkimusrahoituksen osalta menestys korkeatasoisissa rahoitushauissa oli toimintavuoden 2023 aikana jälleen erittäin hyvää. Kansainvälisen toiminnan rooli on edelleen vahvistunut. GTK:n tunnettuus on kasvanut, ja GTK on haluttu kumppani kotimaisissa ja kansainvälisissä tutkimuskonsortioissa.
Talouden kannalta toimintavuosi oli haasteellinen. Yleinen kustannustason nousu sekä kohonneet palkkakulut vaikuttivat kustannuksiin merkittävästi. Vuoden aikana varmistettiin maksullisen ja yhteisrahoitteisen tutkimustoiminnan tavoitteiden saavuttaminen. GTK:n tulorahoitteisen toiminnan tulos ylitti asetetun tavoitteen ollen noin 20,7 miljoonaa euroa.
Uuteen strategia- ja tulossopimuskauteen lähdetään tilanteessa, jossa osaajakilpailu edelleen kiristyy ja toimintaympäristön epävarmuus kasvaa. GTK:n valmius joustavaan ja monipaikkaiseen työhön, erinomainen menestys korkeatasoisen tutkimusrahoituksen hankinnassa sekä moderni, kehittyvä TKI-infra luovat hyvän pohjan tulevalle menestykselle. Lue lisää GTK:n tilinpäätöksestä.
Lisätiedot
Geologiaan tutkimuskeskuksen tilinpäätös 2023 (pdf)
Samu Valpola, johtaja, talous ja toimintajärjestelmä
Geologian tutkimuskeskus GTK
puh. 029 503 5245
samu.valpola@gtk.fi