Twinning-projekti ENeRAG – mahdollisuus keskinäiseen kasvuun

ENeRAG-projekti käynnistyi vuoden 2018 syksyllä Eötvös Loránd -yliopiston (ELTE), Milanon yliopiston (UMIL) ja Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) välisenä yhteistyönä ja ulkoisten kumppanien tukemana. Projektin tavoitteena on päivittää ELTEn geofluideihin liittyvää osaamista innovatiivisella lähestymistavalla, jossa yhdistetään erilaisia geofluidisovellusten aspekteja.  Geoenergia, pohjavesi ja hydrotermiset mineraalit ovat olleet tämän kasvavan osaamisen kolme pääpilaria.

Projektia varten suunniteltiin runsaasti toimintoja, kuten opiskelija- ja henkilöstövaihtoja, lyhyt- ja kenttäkursseja sekä tapahtumien järjestämistä ja niihin osallistumista. ENeRAG-kumppanit olisivat siis saaneet lähiopetusta ja käytännön harjoittelumahdollisuuksia, joiden toteuttaminen on normaalisti hankalaa.

Pandemia muutti kuitenkin suunnitelmia, ja projektin toteutuksessa tapahtui uusi käänne. Tilanteessa, jossa kasvokkain ei voitu tavata, vaikeudet pystyttiin kääntämään hyödyksi ja opimme käyttämään etäkokoustyökaluja. Kaikki joutuivat kohtaamaan haasteita perusasioissa samaan aikaan ja tämä synnytti yhteishenkeä. Piti opetella uusia toimintaympäristöjä ja selvitä uudenlaisista työpäivistä ja uusista tavoista hoitaa keskinäisiä suhteita. Vaikeasta tilanteesta syntyi uusia mahdollisuuksia: alun perin sisäisesti ENeRAG-kumppaneille toteutettaviksi suunnitellut kurssit avattiin kaikille. Toteutimme työpajoja verkossa seuraavista aiheista:

  • ympäristöisotoopit merkkiaineena hydrogeologisissa sovelluksissa
  • matala geoterminen energia: maasta rakennuksiin, kentältä mallinnukseen
  • tietämyksen siirto matalan kallioenergian hyödyntämisen mallintamisessa
  • hydrotermisten mineraalisysteemien mineraalivarat

Näihin osallistui satoja ihmisiä eri puolilta maailmaa.

Kuva 1. Aktiiviset osallistujat maittain.

Projektikumppanit sekä myös käytännönaloja edustavat, esitelmöitsijöiksi kutsutut asiantuntijat, yhdistivät teorian ja niiden soveltamisen monipuoliseksi koulutukseksi. Mukautuminen uudenlaiseen koulutukseen johti arvokkaiden koulutusmateriaalien laatimisen. Ne eivät sisällä ainoastaan teoriaa vaan myös vapaasti käytettävissä olevien työkalujen esittelyjä sekä videoita kenttä- ja laboratoriomenetelmien sovelluksista.

Kuva 2. O&H:n isotooppien analyysiprosessi Picarron avulla – virtuaalinen kierros.  Kuva 3. Osallistujat pääsivät mukaan Turun Seudun Vesi Oy:n virtuaaliselle kierrokselle MAR-laitokselle, jota esiteltiin työpajassa. Kierros ei ole julkinen turvallisuussyistä. Kuva 4. Myös video GTK:n liikuteltavan geoenergiayksikön toiminnasta näytettiin. Kuva 5. Demoesityksiä MPM-verkkotyökalusta on tallennettu videotallenteisiin työpajasta, jossa käsiteltiin hydrotermisten mineraalisysteemien mineraalivaroja.

Työpajat ovat mahdollistaneet uusien kontaktien luomisen, tiedon jakamisen kansainvälisesti sekä avanneet mahdollisuuden keskinäiseen kasvuun. Yli 20 luennoitsijaa GTK:lta, kaksi UMILilta ja yksi ELTEltä sekä 19 ulkoista kumppania ovat osallistuneet työpajojen toteuttamiseen.

Osallistu mukaan talvikouluun

Projektin viimeinen tapahtuma menee tähän mennessä järjestettyjä työpajoja pidemmälle. Se koostuu kahden viikon talvikoulusta, jonka aiheena on ”Taitojen parantaminen konservatiivisen ja reaktiivisen kulkeutumisen mallintamisessa”. Koulutuksessa perehdytään virtauksen ja kulkeutumisen matemaattisiin malleihin geologisessa väliaineessa, käsitellään kulkeutumisen mallinnuksen ja riskienarvioinnin näkökulmia sekä opetetaan monialaisten korkeatasoisten mallinnustyökalujen käyttöä ja sovelletun reaktiivisen kulkeutumisen mallinnusta usean komponentin geokemiallisia systeemejä apuna käyttäen.

ENeRAG-projektin alussa pidetyssä vastaavassa kesäkoulussa olivat mukana vain opetukseen ja opintomatkoille osallistuvat kumppanit. Nyt tapahtuma toteutetaan verkossa, maksuttomana ja avoimena. Tapahtuma järjestetään 20.–30.9.2021. Sen järjestävät UMIL ja GTK, ja siinä on mukana kansainvälisesti tunnettuja luennoitsijoita. Ilmoittautuminen päättyy 10.9.2021. Toivomme yhtä suurta kansainvälistä osallistumista kuin aiemmissa tapahtumissa.

Tämä on jälleen kiinnostava mahdollisuus osallistua ja kehittyä yhdessä.

Nike Luodes, tutkija, Geologian tutkimuskeskus

Projektin tiedot:

ENeRAG (Excellency Network Building for Comprehensive Research and Assessment of Geofluids) -projekti on Euroopan unionin Horizon 2020 -tutkimus- ja innovaatio-ohjelman rahoittama Twinning-projekti, joka tähtää laitosten väliseen verkostoitumiseen. Projektin verkkosivu.

ELTE toimii projektin koordinoijana. Mukana olevat kumppanit: Turun Seudun Vesi Oy, CAP Holding S.p.A. (Italia), EU-Fire Ltd. (Unkari), PannErgy Plc. (Unkari), General Directorate of Water Management (Unkari), Mining and Geological Survey of Hungary (Unkari), Budapest Spas Plc. (Unkari)

Tämä hanke on saanut rahoitusta Euroopan unionin Horizon 2020 -tutkimus- ja innovaatio-ohjelmasta avustussopimuksen nro 810980 perusteella.