GTKtrainee-ohjelma
GTKtrainee on koulutus- ja uraohjelma uransa alussa oleville geo- ja ympäristöalan korkeakoulutetuille. GTKtraineen avulla pian valmistuvat ja vastavalmistuneet voivat kehittyä oman alansa asiantuntijoiksi, saaden samalla kattavan kuvan geoalasta ja GTK:sta.
Koulutusohjelma voi johtaa vakituiseen työpaikkaan GTK:ssa – tarvitsemme tulevaisuuden huippuosaajia tekemään töitä Maamme hyväksi.
Kenelle GTKtrainee-ohjelma on tarkoitettu?
GTKtrainee-ohjelma on tarkoitettu pian valmistumassa oleville tai maksimissaan kaksi vuotta sitten valmistuneille geo- ja ympäristöalan korkeakoulutetuille. Traineen tehtävä on korkeakouluharjoittelijan tehtävää vaativampi sisällöltään ja myös palkkaus on harjoittelijan palkkaa korkeampi.
Mitkä ovat GTKtrainee-ohjelman tavoitteet?
GTKtrainee-ohjelman tavoitteena on valmistaa tulevaisuuden työtehtäviin. Ohjelman aikana osallistujat, eli traineet, saavat laadukasta, toiveet ja tarpeet huomioonottavaa perehdytystä ja ohjausta, joka auttaa syventämään asiantuntemusta omalla tutkimusalueella.
Trainee on mahdollista vakinaistaa ohjelman loppupuolella tehtävän arvioinnin sekä GTK:n resurssitarveharkinnan jälkeen.
Mitä tarjoamme ohjelmaan osallistuville?
- Asiantuntevaa ohjausta. Perehdytämme tehtävään huolella. Lisäksi jokaiselle traineelle nimetään mentori, joka ohjaa, sparraa, keskustelee ja seuraa traineen edistymistä ja osaamisen kehittymistä.
- Mahdollisuuden kehittää ja kehittyä. Trainee-ohjelman kuuluu erilaisia koulutuksia, kehittämistehtäviä sekä tutustumisjaksoja omaa tehtävää tukeville osaamisaloille. Pääset verkostoitumaan ja työskentelemään alan johtavien asiantuntijoiden kanssa.
- Urapolun vakituiseen työpaikkaan. Ohjelman päätyttyä trainee on mahdollista vakinaistaa hänelle suunniteltuun tavoitetehtävään.
- Monimuotoisen ja kansainvälisen työyhteisön. Me GTK:ssa arvostamme henkilöstön monimuotoisuutta. Traineena saat ympärillesi huippuosaajia ympäri maailmaa.
Kuulumme Oikotien Vastuullinen työpaikka -yhteisöön ja noudatamme yhteisön periaatteita. Panostamme sisäiseen yhteistyöhön sekä sujuvaan ja selkeään työarkeen. Lue lisää työn tekemisen kulttuuristamme täältä.

Trainee-ohjelma 2023-2024 – hakuaika alkaa 1.8.2023
Seuraava GTKtrainee-ohjelma käynnistyy 1.10.2023 ja ohjelman kesto on yhteensä 15 kk päättyen joulukuun lopussa 2024.
Hakuaika syksyllä 2023 käynnistyvään trainee-ohjelmaan alkaa 1.8.2023. Hakuun tulee yhteensä 6 trainee-paikkaa, jotka kohdistuvat merigeologiaan, hydrogeologiaan ja geoaineistoihin liittyviin tehtäviin.
Seuraa verkkosivujamme ja sosiaalisen median kanaviamme pysyäksesi ajan tasalla trainee-ohjelmasta.