Siirry sisältöön

GTK:n teemallinen politiikkasuositus: Soiden ennallistaminen yksityismailla vaatii kannustavia ohjauskeinoja ja paikallistasolla toimimista

EU:n ennallistamisasetuksen tultua voimaan Suomessa on tarve ennallistaa soita kiihtyvällä tahdilla ja entistä suuremmilla pinta-aloilla. Valtion mailla tehtävät toimet eivät riitä ennallistamisasetuksen tavoitteiden saavuttamiseen Suomessa. Tämän vuoksi yksityismailla sijaitsevien turvemaiden ennallistamiseen tarvitaan riittävät kannustimet ja selkeät toimintamallit.

Keskeiset toimet soiden ennallistamisen vauhdittamiseksi

Geologian tutkimuskeskus (GTK) ja RELEX Säätiö ovat haastatelleet laajasti eri toimijoita soiden suojelun ja ennallistamisen kysymyksistä. Haastattelujen perusteella esitämme konkreettisia toimenpiteitä ennallistamisen vauhdittamiseksi: kannustavampia ohjauskeinoja, selkeitä toimintamalleja ja paikallistason yhteistyötä.

Suurten maisema- tai valuma-aluetason kokonaisuuksien ennallistaminen lisäisi toimenpiteiden tehokkuutta ja vaikuttavuutta, mutta siihen tarvitaan moninaisempia ennallistamisen organisoinnin ja tukemisen keinoja kuin tähän asti on ollut käytössä.

GTK:n uusi politiikkasuositus nostaa esiin keskeiset toimet soiden ennallistamisen lisäämiseksi Suomessa:

  • Paikalliset toimijat avainasemassa
  • Ennallistaminen kannustavaksi maanomistajille
  • Kokoonjuoksijoita maanomistajien ja rahoituksen väliin
  • Edulliset keinot käyttöön
  • Osaamista vertaisoppimisella ja täydennyskoulutuksella
  • Tilusjärjestelyt ja maanomistajien uudenlaiset yhteenliittymät mahdollistamaan laajamittainen ennallistaminen
  • Energiasiirtymä kestäväksi turvemailla
  • Viesti ennallistamiseen sitoutumisesta päättäjiltä maanomistajille, yrittäjille ja rahoittajille

Paikalliset toimijat avainasemassa

Soiden ennallistamisen uusien rahoitusmallien käyttöönotossa ja suurempien kokonaisuuksien muodostamisessa voidaan hyödyntää edelläkävijäalueita, joissa yhdistyvät paikalliset tekijät, löydetty rahoitus, talkoohenki, kunnianhimo ja vastuu.

Ennallistaminen kannustavaksi maanomistajille

Nykyiset julkiset tukijärjestelmät eivät tarjoa riittäviä kannustimia ennallistamiselle. Julkisen tuen lisäksi ennallistamiseen on tarjolla yksityistä rahoitusta, ja kannustimia maanomistajille voidaan saada myös yhdistämällä valtiontukia yksityiseen rahoitukseen.

Kokoonjuoksijoita maanomistajien ja rahoituksen väliin

Suot tulisi ennallistaa kokonaisuuksina, mutta koska maanomistajuus on pirstoutunutta, tarvitaan välitason toimijoita. Nämä toimijat suunnittelevat ennallistamisen ja muodostavat kiinteistöistä yhtenäisiä, ekologisesti ja hydrologisesti mielekkäitä alueita.

Edulliset keinot käyttöön

Kustannustehokkaiden menetelmien hyödyntämisellä varmistetaan, että ennallistamista voidaan tehdä tarvittavassa mittakaavassa vaikeammassakin taloustilanteessa.

Osaamista vertaisoppimisella ja täydennyskoulutuksella

Ennallistamisosaamista voidaan kehittää lisäämällä toimialan kotimaisten tekijöiden keskinäistä verkostoitumista ja käytännönläheistä vertaisoppimista sekä hyödyntämällä ulkomaisten toimijoiden kokemuksia.

Tilusjärjestelyt ja maanomistajien uudenlaiset yhteenliittymät mahdollistamaan laajamittainen ennallistaminen

Maa- ja metsätaloudessa käytössä olevaa tilusjärjestelyä on jo sovellettu pienessä mittakaavassa soiden ennallistamiseen, ja tällä olisi potentiaalia ratkaista merkittävä pullonkaula ennallistamisessa.

Energiasiirtymä kestäväksi turvemailla

Tuuli- ja aurinkovoiman rakentamisella on vaikutusta soiden ennallistamiseen ja suojeluun. Jotta energiasiirtymä olisi kestävä myös turvemailla, tarvitaan maankäytön sääntelyä, kannustimia ja ohjeistusta uusiutuvaa energiaa rakentaville yhtiöille.

Viesti ennallistamiseen sitoutumisesta päättäjiltä maanomistajille, yrittäjille ja rahoittajille

Valtiolta tarvitaan yksiselitteinen viesti, että soiden ennallistamisessa on töitä tarjolla pitkäksi aikaa. Tämä tarkoittaa sitoutumista ennallistettavan turvemaan pinta-alatavoitteeseen, esim. kansallisessa ennallistamissuunnitelmassa.

Politiikkasuositus on tarkoitettu käytettäväksi taustoittavana materiaalina päätöksenteon tueksi. Keskustelemme aiheesta mielellämme lisää.

Lue ja lataa politiikkasuositus tästä

Politiikkasuosituksen yhteistyökumppanit

RELEX Säätiö
Outi Kuittinen, toimitusjohtaja
Marjukka Porvari, johtava ympäristöasiantuntija

RELEX Foundation verkkosivut

Politiikkasuositus on toteutettu WaterLANDS-hankkeessa

Hanke on saanut rahoitusta Euroopan unionin Horisontti 2020 tutkimus- ja innovaatio-ohjelmasta avustussopimuksella nro 101036484 (WaterLANDS). Tämä tuotos heijastaa laatijoiden näkemyksiä, eikä Euroopan komissio ole vastuussa sen sisältämien tietojen mahdollisesta käytöstä.

WaterLANDS on EU:n rahoittama hanke, jonka tavoitteena on ennallistaa suo- ja kosteikkoalueita eri puolilla Eurooppaa ja luoda perusta laajamittaiselle soiden ja kosteikkojen suojelulle Euroopassa. GTK on osallistunut tämän politiikkasuosituksen tekemiseen WaterLANDS-hankkeen rahoituksella. Hankkeen verkkosivut

Ajankohtaiset uutiset ja tietoa tuoreista tutkimustuloksista suoraan sähköpostiisi. Tilaa uutiskirje.

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä asiantuntijaan

Erikoistutkija
+358295035045
Erikoistutkija
+358295030151